Tapahtumat

TE-palvelut verkostoineen tutustumassa sairaalan uravaihtoehtoihin

Uutiset
Tays ja TAKK kutsuivat TE-toimiston porukan verkostoineen tutustumaan sairaalamaailman työ- ja koulutuspolkuihin. Iltapäivän aikana tutustuttiin sairaalan työvoimatarpeisiin sekä siihen, millaisia polkuja asiakasohjauksessa voi esitellä.

Sairaaloissa on runsaasti monipuolisia työtehtäviä tarjolla. Tilaisuudessa saatiin vastauksia mm. näihin kysymyksiin: Mitä sairaala työpaikkana tarjoaa ja toisaalta vaatii? Mitä esimerkiksi sairaalahuoltaja tekee ja miten alalle voisi suuntautua?

Sairaalahuoltaja Tommi Saarinen kertoi työstään ja työskentelystä Taysissa. Työmahdollisuuksien rinnalla TAKKilaiset avasivat erilaisia koulutuspolkuja. Puheenvuorojen lisäksi ohjelmassa oli kierros sairaalan tiloissa, jonka aikana päästiin kurkistamaan työntekijöiden arkeen.     

Tilaisuus herätti kiinnostusta, sillä iltapäivään osallistui n. 70 TE-palveluiden ja yhteistyötahojen edustajaa.

- Asiakkaita on helpompi ohjata uravaihtoehdoissa, kun itse pääsee näkemään ja kokemaan, minkälaista työ on ja minkälainen Tays on työpaikkana, kertoo iltapäivään organisoitiin TAKKista osallistunut yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen.   

- Tulemme innostamaan myös muita kumppaniyrityksiä tarjoamaan työhön kurkistuksia sekä työnvälityksen asiantuntijoille että työnhakijoille osana rekrytoivien te-koulutusten markkinointia ja hakeutumisvaihetta.  

Työnhakija, tule tutustumaan Taysiin

Taysissa Keskussairaalassa ja Hatanpään sairaalassa tulossa alkuvuodesta kaksi tutustumispäivää kiinnostuneille hakijoille:

- Tays Keskussairaala pe 3.1.2020 klo 13-15 (kokoustila Palvelutalo 1, Elämänaukio 2, Tampere). Kysy tarkemmat ohjeet päätalon infopisteestä. Ilmoittaudu tutustumisvirailulle viimeistään 31.12.2019 osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/EP/0AFB997C8FE72836

- Tays Hatanpään sairaala ti 21.1.2020 klo 13-15 (kokoustila Aula 1 ja 2, Hatanpäänkatu 24, Tampere). Ilmoittaudu tutustumisvierailulle viimeistään 16.1.2020 osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/EP/F4884D544F907F7B