Opettajasta kampaamoyrittäjäksi - Inkerinsuomalainen Olga löysi uuden uran Suomesta

Olga Vunukainen kuuluu siihen inkeriläisten ryhmään, joka sai presidentti Koiviston lausunnon jälkeen ns. paluumuuttajastatuksen ja luvan tulla Suomeen. Stalinin vainojen aikaan Olgan perhe oli siirretty Kazakstaniin, isoisä oli teloitettu lähellä Jekaterinburgia jo vuonna 1938. Tämän tiedon perhe sai vasta Neuvostoliiton hajottua ja glasnostin alettua.

Olgan isä oli 7-vuotias perheen asettuessa Kazakstaniin, jossa Olga on syntynyt, käynyt koulunsa ja valmistunut yliopistosta venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän oli ehtinyt mennä naimisiin, saada kaksi tyttöä ja toimia opettajana 13 vuotta, kun tieto mahdollisesta Suomeen muutosta tuli. Olgan äiti vastusti aluksi asiaa, mutta kun Olgan isä ja äiti olivat käyneet katsomassa isänisälle ja hänen kaltaisilleen pystytettyä muistomerkkiä Jekatenburgin lähellä, niin mieli muuttui.

Isä ja äiti pääsivät muuttamaan Suomeen ja Tampereelle vain puolen vuoden odotuksen jälkeen keväällä 1997. Olga perheineen muutti Tampereelle samana vuonna kesän lopussa. Olga pääsi heti suomen kielen kurssille ja tytöt kouluun, jossa he opiskelivat ensimmäisen vuoden kieltä ja suomalaisia tapoja ja menivät seuraavana vuonna ikäistensä suomalaiseen luokkaan.

Kun PiPa-projekti ja koulutus (Pirkanmaan Paluumuuttajaprojekti) vuonna 1998 alkoivat TAKKissa, Olga pääsi toisena aloittaneeseen ryhmään. Koulutukseen kuului niin suomen kielen, kulttuurin ja tietotekniikan opiskelua kuin työelämätietojen ja -taitojen oppimista ja harjoittelua. Työelämään tutustumisjaksolla ja harjoittelussa Olga innostui kampaajaan työstä, jota hän harrastusluonteisesti oli tehnyt jo opettajan työn ohessa Kazakstanissa.

Hän pääsi ensi yrittämällä kampaajakoulutukseen ja valmistui ammattiin vuonna 2000. Tämän jälkeen oli vuorossa useita lyhyempiä ja pidempiä työjaksoja ja -paikkoja. Näiden aikana syntyi henkilökohtaisia asiakassuhteita, ja niinpä lopulta vuonna 2014 Olga oli valmis oman liikkeen perustamiseen. Nyt päivät ovat työntäyteisiä, asiakkaita on mukavasti eikä mainoskampanjoita ole tarvittu.

Olgan tytöt ovat itsenäistyneet, valmistuneet hyviin ammatteihin ja lentäneet pois kotoa, toinen asuu Helsingissä, toinen Tampereella. Olga tuntee, että hänen tyttärensä ovat löytäneet paikkansa, he ovat säilyttäneet hyvän venäjän taidon, mutta oppineet erinomaisesti suomen kielen. Olgan isä on kuollut, äiti elää vielä. Olga on äskettäin muuttanut uuteen asuntoon keskemmälle kaupunkia. Vaikka haasteita on, niin tuntuu, että elämä on asettunut aloilleen.    

Teksti: Irmeli Kniivilä


TAKKissa on järjestetty maahanmuuttajakoulutusta 30 vuoden ajan (1989 - 2019).  Juhlavuoden kunniaksi kerromme tarinoita vuosien varrelta. Olgan tarina on yksi niistä. Seuraa sosiaalisessa mediassa: #kotoutumiskoulutus30

Lue lisää maahanmuuttajakoulutuksesta