Työturvallisuuskorttikoulutus

Työturvallisuuskortti on yhteisten työpaikkojen työturvallisuuden parantamiseksi kehitetty valtakunnallinen menettelytapa. Työturvallisuuskorttikoulutuksesta on eri aloille painotettuja versioita. Esimerkiksi teollisuuteen ja palvelualoille sekä  logistiikkaan eli kuljetusalalle on omat koulutuksensa.

Työturvallisuuskorttikoulutuksella

  • annetaan ulkopuoliselle (toisen yrityksen tiloissa toimivalle) työntekijälle tietoa yhteisten työpaikkojen yleisistä pelisäännöistä ja menettelytavoista.
  • parannetaan työntekijän valmiuksia mahdollisten vaaratilanteiden tunnistamiseen ja turvallisuutta edistävään toimintaan, tapaturmien, ammattitautien ja vahinkojen torjumiseen sekä ennalta ehkäisyyn.

Yleinen työturvallisuuskoulutus luo vankan pohjan työpaikoilla tapahtuvalle perehdyttämiselle.

Kohderyhmä

Yhteisellä työpaikalla tilaajan (pääasiallista määräysvaltaa käyttävän) tiloissa työskentelevät alihankkijoiden ja sopimuskumppaneiden työntekijät.

Järjestämme työturvakorttikoulutuksia myös venäjän kielellä.

Toteutus

Koulutus toteutetaan lähiopetuksena. Koulutuksen ja tentin hyväksytyn suorittamisen jälkeen saat tarvittaessa väliaikaisen todistuksen. Todistus on voimassa, kunnes saat varsinaisen työturvallisuuskortin (4 viikon kuluessa). Työturvallisuuskortti on voimassa 5 vuotta.

Työturvallisuuskorttikoulutus ei ole lakisääteinen. Järjestelmän hallinnointi kuuluu tapaturmavakuutuslaitosten liitolle (TVL) ja kortin rekisteröinti sekä koulutusaineisto kuuluvat Työturvallisuuskeskus ry:lle (TTK).

Työturvallisuuskoulutuksen sisältö

Nolla tapaturmaa

  • Työtapaturmien välilliset ja välittömät kustannukset

Yhteinen työpaikka

  • Mitä yhteinen työpaikka tarkoittaa?
  • Työturvallisuusvastuut ja velvollisuudet ja roolit
    • Johto
    • Keskijohto
    • Työnjohto
    • Työntekijä
  • Työsuojeluorganisaatio

Perehdyttäminen

  • Työhön perehdyttäminen ja työturvallisuus
  • Perehdyttämisen haasteet

Riskienhallinta

  • Riskien arvioinnin suunnittelu
  • Vaarojen tunnistaminen, vaaratekijät ja -tilanteet sekä toimenpiteet
    • Fysikaaliset
    • Kemialliset
    • Terveydelliset
    • Mekaaniset
    • Biologiset
    • Organisatoriset

Kuormitustekijöiden tunnistaminen

  • Työkäyttäytyminen
  • Tiedonkulku
  • Vieras työympäristö ja vaihtuvat työryhmät
  • Väkivallan uhka

Vaaratekijöiden tunnistaminen

  • Liukastuminen ja kompastuminen
  • Putoaminen
  • Koneet ja laitteet
  • Nostot käsin ja koneella
  • Kemikaalivaarat
  • Käyttöturvallisuustiedote

Turvallisuushavainnot ja vaaratilanneilmoitukset

Kohderiskiarviointi ja tarkistuslista

Lisätiedot

Venäjänkieliset kurssit: Kouluttaja Andrei Miagkov, puh. 044 790 6268
 
Lue lisää
Nimi Ala Tyyppi Ajankohta
Työturvallisuuskortti Kone- ja metallitekniikka;Turvallisuus 22.08.2019

Koulutuksen tavoitteena on edistää työturvallisuutta yhteisillä työpaikoilla toimiessa. Voit osallistua, mihin tahansa peruskurssiin, vaikka se painottuisikin tietylle alalle.

Kaikista peruskursseista saa samat pätevyydet ja saman vihreän työturvakortin, joten voit osallistua mille kurssille vain huolimatta siitä, millä alalla työskentelet.

Tavoite

Koulutuksella kehitetään yhteisten työpaikkojen turvallisuutta:

  • Ulkopuolinen työntekijä saa tietoa yhteisten työpaikkojen yleisistä pelisäännöistä ja menettelytavoista.
  • Parannetaan työntekijän valmiuksia mahdollisten vaaratilanteiden tunnistamiseen ja turvallisuutta edistävään toimintaan, tapaturmien, ammattitautien ja vahinkojen torjumiseen sekä ennalta ehkäisyyn.
Kesto

1 päivä

Ajankohta
22.08.2019 08:00 - 16:00

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta Osallistumismaksu: 124 €

Hintaan sisältyy alv 24 %. Koulutusmaksu sisältää materiaalin ja kortin kustannukset sekä aamukahvin (+ sämpylä) ja linjastolounaan ravintola Nastassa.

Laskutus koulutuspäivän jälkeen. Huolehdithan, että yrityslaskutuksessa sinulla on tiedossasi yrityksen virallinen nimi, laskutusosoite (ensisijaisesti sähköinen) ja Y-tunnus. Nämä tiedot varmistetaan lähijaksolla tuloilmoituksessa.

Hakeutuminen
Hakuaika: 04.12.2018—15.08.2019

Ilmoittautumislomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen opiskelijahallintojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä tietosuojaselosteessa. Mikäli ilmoittautumista ei pysty tekemään, on koulutus täynnä.

Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa.

Hakulomakkeeseen
Lisätiedot

Sihteeri Reija Touhunen, p. 044 790 6231
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Peruutusehto

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan koulutuspäivänä, veloitamme koko hinnan.
Mikäli koulutus peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Koulutuksen peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Työturvallisuuskortti Kone- ja metallitekniikka;Turvallisuus 21.11.2019

Koulutuksen tavoitteena on edistää työturvallisuutta yhteisillä työpaikoilla toimiessa. Voit osallistua, mihin tahansa peruskurssiin, vaikka se painottuisikin tietylle alalle.

Kaikista peruskursseista saa samat pätevyydet ja saman vihreän työturvakortin, joten voit osallistua mille kurssille vain huolimatta siitä, millä alalla työskentelet.

Tavoite

Koulutuksella kehitetään yhteisten työpaikkojen turvallisuutta:

  • Ulkopuolinen työntekijä saa tietoa yhteisten työpaikkojen yleisistä pelisäännöistä ja menettelytavoista.
  • Parannetaan työntekijän valmiuksia mahdollisten vaaratilanteiden tunnistamiseen ja turvallisuutta edistävään toimintaan, tapaturmien, ammattitautien ja vahinkojen torjumiseen sekä ennalta ehkäisyyn.
Kesto

1 päivä

Ajankohta
21.11.2019 08:00 - 16:00

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta Osallistumismaksu: 124 €

Hintaan sisältyy alv 24 %. Koulutusmaksu sisältää materiaalin ja kortin kustannukset sekä aamukahvin (+ sämpylä) ja linjastolounaan ravintola Nastassa.

Laskutus koulutuspäivän jälkeen. Huolehdithan, että yrityslaskutuksessa sinulla on tiedossasi yrityksen virallinen nimi, laskutusosoite (ensisijaisesti sähköinen) ja Y-tunnus. Nämä tiedot varmistetaan lähijaksolla tuloilmoituksessa.

Hakeutuminen
Hakuaika: 04.12.2018—17.12.2019

Ilmoittautumislomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen opiskelijahallintojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä tietosuojaselosteessa. Mikäli ilmoittautumista ei pysty tekemään, on koulutus täynnä.

Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa.

Hakulomakkeeseen
Lisätiedot

Sihteeri Reija Touhunen, p. 044 790 6231
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Peruutusehto

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan koulutuspäivänä, veloitamme koko hinnan.
Mikäli koulutus peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Koulutuksen peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Työturvallisuuskortti Kone- ja metallitekniikka;Turvallisuus 17.12.2019

Koulutuksen tavoitteena on edistää työturvallisuutta yhteisillä työpaikoilla toimiessa. Voit osallistua, mihin tahansa peruskurssiin, vaikka se painottuisikin tietylle alalle.

Kaikista peruskursseista saa samat pätevyydet ja saman vihreän työturvakortin, joten voit osallistua mille kurssille vain huolimatta siitä, millä alalla työskentelet.

Tavoite

Koulutuksella kehitetään yhteisten työpaikkojen turvallisuutta:

  • Ulkopuolinen työntekijä saa tietoa yhteisten työpaikkojen yleisistä pelisäännöistä ja menettelytavoista.
  • Parannetaan työntekijän valmiuksia mahdollisten vaaratilanteiden tunnistamiseen ja turvallisuutta edistävään toimintaan, tapaturmien, ammattitautien ja vahinkojen torjumiseen sekä ennalta ehkäisyyn.
Kesto

1 päivä

Ajankohta
17.12.2019 08:00 - 16:00

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta Osallistumismaksu: 124 €

Hintaan sisältyy alv 24 %. Koulutusmaksu sisältää materiaalin ja kortin kustannukset sekä aamukahvin (+ sämpylä) ja linjastolounaan ravintola Nastassa.

Laskutus koulutuspäivän jälkeen. Huolehdithan, että yrityslaskutuksessa sinulla on tiedossasi yrityksen virallinen nimi, laskutusosoite (ensisijaisesti sähköinen) ja Y-tunnus. Nämä tiedot varmistetaan lähijaksolla tuloilmoituksessa.

Hakeutuminen
Hakuaika: 04.12.2018—10.12.2019