OPPIJA ikä kaikki

1.5.2019 - 31.12.2021

Rahoittajat

ESR, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Toteuttajat

TAMK (koordinaattori), Kiipula, Työtehoseura, VAAO, Valo-Valmennusyhdistys ry ja TAKK

Hankkeessa kehitetään pedagogisia malleja ja menetelmiä heikot perustaidot omaavien opiskelijoiden osaamisen kehittämiseen työelämävaatimusten mukaisiksi. Samalla tuetaan aikuisia opinnoissaan ja kehitetään jatko-opintovalmiuksia. Tavoitteena on kehittää käytänteitä, joilla heikot perustaidot omaavien opiskelijoiden opintojen keskeytymisiä saadaan vähennettyä.

Hankkeessa tuetaan perustaitojen kehittämistä, joka vahvistaa edellytyksiä hakeutua ammatilliseen koulutukseen ja  selviytyä opinnoista. Samalla vahvistetaan jatko-opintoihin hakeutumista ja siirtymistä. Tavoitteena on, että taidot vastaavat työelämän tarpeita ja tukevat työllistymistä. Osaamismerkkejä (Open Badge) hyödynnetään osana perustaitojen oppimista ja osaamisen todentamista. Opetus- ja ohjaushenkilöstöä valmennetaan perustaitojen monipuoliseen tukemiseen.

TAKKin osaprojetissa perustaitojen ohjaamisessa testataan toiminnallisia menetelmiä, erityisesti pelillisyyttä sekä liikunnallisuutta. Tavoitteena on tuottaa malli, jolla Valo-Valmennuksesta siirrytään ammatillisiin opintoihin TAKKiin ja   TAKKista jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun. Kouluttajien ja työpaikkaohjaajien ohjausosaamista kehitetään perustaitojen tukemiseksi opintojen eri vaiheissa, erityisesti työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana. Osaamisen tunnistamista ja tunnustamista kehitetään perustaitojen näkökulmasta. Tässä hyödynnetään osaamismerkkejä.

Yhteyshenkilö

Erkinheimo Anu