Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinto tarjoaa työkaluja toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja kannattavuuden parantamiseen työnjohtotehtävissä toimiville: korjaamojen esimiehille, työnjohtajille, korikorjaajille, maalareille sekä varaosapuolella, asiakaspalvelussa ja myynnissä toimiville ammattilaisille.

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinnon suorittanut ammattilainen hallitsee töiden suunnittelun ja organisoinnin omalla vastuualueellaan. Hän osaa toimia laadukkaasti ja kustannustehokkaasti ja työlainsäädäntö-, työturvallisuus- ja ympäristömääräyksiä sekä laatujärjestelmän ja työympäristön muita ohjeistuksia noudattaen.

Hän pystyy toimimaan ajoneuvoalan tehtävissä itsenäisesti ja huomioimaan työssään ajoneuvoalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset. Työssään hän toimii huolellisesti ja ammattitaitoisesti.

Kenelle ajoneuvoalan erikoisammattitutkinnon opiskelu sopii?

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinnon opiskelu sopii autoalalla työnjohtotehtävissä toimiville esimiehille tai esimiestyöhön siirtyville.

Opiskelija on toiminut autoalalla jo jonkin aikaa ja hänellä on selkeä kokonaisnäkemys ajoneuvoalasta sekä sen kehityksestä ja oman roolinsa vaikutuksesta alan kehittymiseen. Hänen ammattitaitonsa on karttunut vuosien mittaan ja hänellä on tehtäväkuvansa edellyttävä ammattitaito.

Osaamisala työnkuvan mukaan

TAKKissa voit valita ajoneuvoalan erikoisammattitutkinnon kolmesta osaamisalasta itsellesi ja työtehtäviisi sopivimman.

Ajoneuvoalan esimiestyön osaamisalan opinnoissa ajoneuvoalan työnjohtajina toimivat parantavat työn- ja työyhteisön kehittämisosaamistaan sekä esimies- ja asiakaspalvelutaitojaan.

Korjaamopalvelun osaamisalan opinnoissa automekaanikot parantavat aiemmin suorittamiensa perus- ja ammattitutkintojen sekä työpaikan omien koulutusten kautta hankkimaansa ammattitaitoa. Koulutuksessa paneudutaan syvällisesti sähkötekniikkaan ja autoalan teknisiin ratkaisuihin.

Myynnin ja asiakaspalvelun osaamisalan opinnoissa alan ammattilaiset parantavat aiempien koulutusten ja työn kautta hankkimiaan asiakaspalvelu- ja myyntitaitoja ja paneutuvat syvällisemmin ammattitaitonsa kehittämiseen.

Alkavat koulutukset

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinto, korjaamopalvelun osaamisala (oppisopimus)
Oppisopimuskoulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
Joustava aloitus
Hakuaika:
15.10.2023—15.12.2024

Kohderyhmä

Korjaamopalvelun osaamisala on suunnattu asentajille ja ajoneuvomekaanikoille. Erikoisammattitutkinto edellyttää, että olet työskennellyt autoalalla jo jonkin aikaa ja sinulla on aiempaa koulutusta alalta, esim. perustutkinto ja/tai ammattitutkinto.

Kesto

Koulutuksen kesto on 1.5-2 vuotta. Näytöt sisältyvät koulutusaikaan.

Ajankohta

Joustava aloitus

Paikka

Nirvan kampus Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Sisältö

Pakollinen tutkinnon osa korjaamopalvelun osaamisalalla:
Korjauksen haltuunotto
Valinnainen tutkinnon osa, joista toinen valitaan:

  • Ajoneuvon vianmääritys
  • Työkoneiden vianmääritys

Lisäksi valitaan kaksi seuraavista tutkinnonosista:

  • Teknisenä asiantuntijana toimiminen
  • Testaus ja kilpailutoiminta
  • Sähköajoneuvojen korjaus
  • Päälli- ja korirakenteiden asennus sekä korjaus
  • Alusta- ja jarrujärjestelmien asiantuntijana toiminen
  • Koneenohjausjärjestelmien ylläpito ja säätäminen
  • Ajoneuvoalan kehitystehtävä

Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta tai ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.

Toteutus

Koulutus voidaan toteuttaa omaehtoisena tai oppisopimuksella, eli suurin osat oppimisesta tapahtuu käytännönläheisesti omalla työpaikalla. Oppilaitos järjestää lähiverkkokoulutuksena työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevan tietopuolisen koulutuksen. Opintoihin kuuluu myös omaan työpaikkaan liittyviä ohjattuja ja itsenäisiä harjoituksia sekä itsenäistä opiskelua. Koulutusaika ja lähipäivät määräytyvät osaamistarpeen mukaan.

Hakeutuminen

Hakuaika: 15.10.2023—15.12.2024

Kouluttaja Jarmo Korkiamäki, p. 044 7906 237
Kouluttaja Vesa Nieminen, p. 044 7906 665
Kouluttaja Juha Vainio, p. 044 7906 239
Koulutussuunnittelija Teemu Pisto, p. 044 7906 243
Koulutustarkastaja oppisopimus Maiju Aro, puh. 044 7906 411

Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinto, esimiestyön osaamisala (omaehtoinen)
Tutkintokoulutus
Omaehtoinen koulutus
Ajankohta:
Joustava aloitus
Hakuaika:
12.12.2023—15.12.2024

Kohderyhmä

Esimiestyön osaamisala sopii autoalalla työnjohto- tai esimiestehtävissä toimiville tai esimiestyöhön siirtyville. Erikoisammattitutkinto edellyttää, että olet työskennellyt autoalalla jo jonkin aikaa ja sinulla on aiempaa koulutusta alalta, esim. perustutkinto ja/tai ammattitutkinto.

Kesto

Koulutuksen kesto on 1.5-2 vuotta. Näytöt sisältyvät koulutusaikaan.

Ajankohta

Joustava aloitus

Paikka

Nirvan kampus Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Hinta

200€ (arvonlisäveroton koulutuspalvelu) Huom! Koulutusmaksua ei voi laskuttaa yritykseltä.

Sisältö

Pakolliset tutkinnon osat esimiestyön osaamisalalla:

Korjaamopalvelujen kannattavuuden seuraaminen
Ajoneuvoalan kehittämistehtävissä toiminen

Valinnainen tutkinnon osa korjaamon esimiehille: Ajoneuvoalan esimiestehtävissä toimiminen
Valinnainen tutkinnon osa korjaamon työnjohtajille: Korjaamon työnjohtotehtävissä toimiminen

Lisäksi valitaan kaksi seuraavista tutkinnon osista:

  • Ajoneuvoalan asiantuntijana toiminen
  • Henkilöstön perehdyttäminen
  • Markkinoinnin suunnittelu ja toteuttaminen
  • Myynnin suunnittelu ja toteuttaminen
  • Teknisenä asiantuntijana toiminen

Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta tai ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.

Toteutus

Koulutus voidaan toteuttaa omaehtoisena tai oppisopimuksella, eli suurin osat oppimisesta tapahtuu käytännönläheisesti omalla työpaikalla. Oppilaitos järjestää lähiverkkokoulutuksena työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevan tietopuolisen koulutuksen. Opintoihin kuuluu myös omaan työpaikkaan liittyviä ohjattuja ja itsenäisiä harjoituksia sekä itsenäistä opiskelua. Koulutusaika ja lähipäivät määräytyvät osaamistarpeen mukaan.

Hakeutuminen

Hakuaika: 12.12.2023—15.12.2024

Kouluttaja Vesa Nieminen, p. 044 7906 665
Kouluttaja Juha Vainio, p. 044 7906 239
Kouluttaja Jaakko Laitinen, p. 044 7906 252
Sihteeri Susanna Palomäki, p. 044 7906 222

Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinto, korjaamopalvelun osaamisala (omaehtoinen)
Omaehtoinen koulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
Joustava aloitus
Hakuaika:
13.12.2023—10.12.2024

Kohderyhmä

Korjaamopalvelun osaamisala on suunnattu asentajille ja ajoneuvomekaanikoille. Erikoisammattitutkinto edellyttää, että olet työskennellyt autoalalla jo jonkin aikaa ja sinulla on aiempaa koulutusta alalta, esim. perustutkinto ja/tai ammattitutkinto.

Kesto

Koulutuksen kesto on 1.5-2 vuotta. Näytöt sisältyvät koulutusaikaan.

Ajankohta

Joustava aloitus

Paikka

Nirvan kampus Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Hinta

Koulutuksen hinta on 200,00€ (arvonlisäveroton koulutuspalvelu). Koulutusmaksua ei palauteta tai hyvitetä, mikäli koulutus keskeytyy.

Sisältö

 Pakollinen tutkinnon osa korjaamopalvelun osaamisalalla:

Korjauksen haltuunotto

Valinnainen tutkinnon osa, joista toinen valitaan:

  • Ajoneuvon vianmääritys
  • Työkoneiden vianmääritys

Lisäksi valitaan kaksi seuraavista tutkinnonosista:

  • Teknisenä asiantuntijana toimiminen
  • Testaus ja kilpailutoiminta
  • Sähköajoneuvojen korjaus
  • Päälli- ja korirakenteiden asennus sekä korjaus
  • Alusta- ja jarrujärjestelmien asiantuntijana toiminen
  • Koneenohjausjärjestelmien ylläpito ja säätäminen
  • Ajoneuvoalan kehitystehtävä

Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta tai ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.

Toteutus

Koulutus voidaan toteuttaa omaehtoisena tai oppisopimuksella, eli suurin osat oppimisesta tapahtuu käytännönläheisesti omalla työpaikalla. Oppilaitos järjestää lähiverkkokoulutuksena työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevan tietopuolisen koulutuksen. Opintoihin kuuluu myös omaan työpaikkaan liittyviä ohjattuja ja itsenäisiä harjoituksia sekä itsenäistä opiskelua. Koulutusaika ja lähipäivät määräytyvät osaamistarpeen mukaan.

Hakeutuminen

Hakuaika: 13.12.2023—10.12.2024

Kouluttaja Jarmo Korkimäki, p. 044 7906 237
Kouluttaja Vesa Nieminen, p. 044 7906 665
Kouluttaja Kimmo Niemi, p. 044 7906 632
Kouluttaja Juha Vainio, p. 044 7906 239
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkinto, esimiestyön osaamisala (oppisopimus)
Oppisopimuskoulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
1.1.2024—30.6.2025
Hakuaika:
1.11.2023—15.12.2024

Kohderyhmä

Esimiestyön osaamisala sopii autoalalla työnjohto- tai esimiestehtävissä toimiville tai esimiestyöhön siirtyville. Erikoisammattitutkinto edellyttää, että olet työskennellyt autoalalla jo jonkin aikaa ja sinulla on aiempaa koulutusta alalta, esim. perustutkinto ja/tai ammattitutkinto.

Kesto

Koulutuksen kesto on 1.5-2 vuotta. Näytöt sisältyvät koulutusaikaan.

Ajankohta

1.1.2024—30.6.2025

Paikka

Nirvan kampus Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Sisältö

Pakolliset tutkinnon osat esimiestyön osaamisalalla:

Korjaamopalvelujen kannattavuuden seuraaminen

Ajoneuvoalan kehittämistehtävissä toiminen

Valinnainen tutkinnon osa korjaamon esimiehille: Ajoneuvoalan esimiestehtävissä toimiminen

Valinnainen tutkinnon osa korjaamon työnjohtajille: Korjaamon työnjohtotehtävissä toimiminen

Lisäksi valitaan kaksi seuraavista tutkinnon osista:

  • Ajoneuvoalan asiantuntijana toiminen
  • Henkilöstön perehdyttäminen
  • Markkinoinnin suunnittelu ja toteuttaminen
  • Myynnin suunnittelu ja toteuttaminen
  • Teknisenä asiantuntijana toiminen

Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta tai ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.

Toteutus

Koulutus voidaan toteuttaa omaehtoisena tai oppisopimuksella, eli suurin osat oppimisesta tapahtuu käytännönläheisesti omalla työpaikalla. Oppilaitos järjestää lähiverkkokoulutuksena työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevan tietopuolisen koulutuksen. Opintoihin kuuluu myös omaan työpaikkaan liittyviä ohjattuja ja itsenäisiä harjoituksia sekä itsenäistä opiskelua. Koulutusaika ja lähipäivät määräytyvät osaamistarpeen mukaan.

Hakeutuminen

Hakuaika: 1.11.2023—15.12.2024

Sähköisellä hakulomakkeella