TAKKilaiset työelämäjaksolla - Mika sai vahvistusta koulutuksen sisällöille

Kylmäalan kouluttaja Mika Sivenius läksi työelämäjaksolle Ouluun saakka, Mekaner Oy:lle. Mekaner on liikkuvan kaluston kylmälaitteisiin erikoistunut yritys, joka tekee huoltoja kaikille kylmäkonemerkeille. 

– Tunnen Mekanerin entisestä elämästäni – he olivat kilpailijoita, alalla aiemmin työskennellyt Mika naurahtaa.

Mika työskenteli 22 vuotta liikkuvan kaluston kylmälaitteiden parissa, asentajasta liiketoimintajohtajaksi asti. Viimeiset neljä vuotta hän on ollut TAKKissa kouluttajana.

– Kylmälaitteiden huoltokorjaamolla palvellaan, kun hätä on suurin. Oli mukava verestää omia muistoja ja lähteä katsomaan, kuinka tilanne kentällä on muuttunut.

Työelämäjakso tuli Mikalle sopivaan saumaan, sillä TAKKissa aloitettiin liikkuvan kaluston kylmäasentajan koulutus vuoden 2024 alussa. Työelämäjaksolla Mika pääsi tutustumaan alan nykytilanteeseen ja selvittämään, millaista tietoa tulevat kylmäkoneasentajat tarvitsevat. 

– Koneet muuttuvat kovaa vauhtia, joten pitää pysyä ajan hermolla.

Kahden päivän työelämäjakso Mekanerilla toi Mikalle uutta näkökulmaa ja varmistuksen siitä, että ne asiat, joita TAKKin koulutuksessa käydään läpi, ovat juuri niitä, joita korjaamoilla työelämässäkin tarvitaan.

Mika suosittelee työelämäjaksolla käymistä erityisesti kouluttajana pidempään toimineille.  

– Jos on ollut yritysmaailmassa viimeksi 10-20 vuotta sitten, se ei vain enää ole samanlaista. Tiedon päivitys on ajankohtaista monellakin alalla.

 

TAKKissa on käynnissä sisäinen hanke, joka tarjoaa kouluttajille mahdollisuuden käydä työelämäjaksoilla oppimassa oman alansa nykyisistä työtehtävistä ja vaatimuksista. Työelämäjaksojen avulla pyritään varmistamaan ja lisäämään opetuksen ajantasaisuutta ja työelämälähtöisyyttä. Hanke toteutetaan vuosien 2023-2027 välillä.