2 reittiä Työssä kotouttavaan koulutukseen

Matabishi ja Yussif opiskelevat Työssä kotouttavassa koulutuksessa. Molemmat toimivat rakennusalalla, mutta reitit koulutukseen ovat hieman erilaiset.

Matabishi

- Opiskelin vuoden rakentamista Malawissa ja sen jälkeen tein rakennustöitä 7-8 vuotta. Kivi- ja betonirakentamista. Muurasin esimerkiksi omakotitaloja, Matabishi kertoo.

Matabishi osallistui KIITO - kotouttavaan valmennukseen (kesto noin 2kk) talvella 2018.  Hän teki puutöitä työpajalla, tutustui suomalaiseen rakennusalaan ja täsmensi tavoitteitaan valmentajan kanssa. Pajalla hän opiskeli myös suomen kieltä ja osallistui keskusteluihin suomalaisesta työelämästä.

Keväällä 2018 Matabishi osallistui 2-viikkoiselle KIITO-kartoitusjaksolle. Hän suoritti työturvallisuuskortin suomen kielellä ja näytti rakennusalan osaamistaan TAKKin rakennusalan kouluttajille. Tämän jälkeen hän pääsi Työssä kotouttavaan koulutukseen.

Yussif

- Isälläni on rakennusfirma Ghanassa. Olin siellä töissä, kun rakensimme taloja. Autoin esimerkiksi muurareita ja sähkömiehiä. Myöhemmin olin Qatarissa rakentamassa pilvenpiirtäjiä, Yussif kertoo.

Yussif osallistui KIITO-kartoitusjaksolle keväällä 2018. Hän oli suorittanut työturvallisuuskortin jo aiemmin, joten kartoitusjakso kesti vain viikon. Kartoitusjakson jälkeen Yussif pääsi Työssä kotouttavaan koulutukseen.

Työssä kotouttava koulutus

Työssä kotouttava koulutus kestää noin 4 kuukautta ja siihen kuuluu työskentelyä oman alan yrityksessä sekä lähipäiviä TAKKissa.

Matabishi ja Yussif aloittivat työskentelyn rakennusalan yrityksessä huhtikuussa 2018. He tekivät rakennusalan avustavia tehtäviä samoin kuin muut työmaan apumiehet: työmaan siivousta, materiaalien kantamista sekä ammattimiesten avustamista. Työmaalla he tutustuivat suomalaiseen rakennuskulttuuriin käytännössä ja käyttivät työssään suomen kieltä.

Koulutuksen lähipäivinä opiskelijat tapasivat TAKKissa muita rakennusalan KIITOlaisia. Pienessä ryhmässä he ovat opiskelleet rakennusalan suomen kieltä ja harjoitelleet ammatillisen kouluttajan ohjauksessa työturvallisuutta, tiimityöskentelyä, käsi- ja sähkökäyttöisten työkalujen käyttöä, mittaamista ja työskentelyn tarkkuutta.

Palkkatuetun työn kautta vakityöhön

Matabishi ja Yussif pääsivät molemmat palkkatuettuun työhön elokuussa 2018. Palkkatuettu työ kestää enintään puoli vuotta. Kumpikin toivoo saavansa palkkatukijakson jälkeen pysyvän työpaikan rakennusalalta.

Tulevaisuuden tavoitteet?

Miehillä on tavoitteena suorittaa myöhemmin rakennusalan perustutkinto joko ammatillisessa koulutuksessa tai oppisopimuksella.


Tutustu maahanmuuttajakoulutukseen ja muihin opiskelijatarinoihin.

Kysy lisää KIITO-hankkeesta!