Uutiset

Puoli miljoonaa euroa lisärahoitusta lähihoitajien kouluttamiseen

Uutiset
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi TAKKille yli puoli miljoonaa euroa lisärahoitusta lähihoitajakoulutuksen järjestämiseen. Lisärahoitus liittyy hallituksen kaavaileman hoitajamitoituksen varmistamiseen. Lisärahoituksella saadaan koulutettua 100 uutta lähihoitajaa vanhustenhoitoon.

TAKK:ssa opiskelee ja valmistuu vuosittain noin 200 lähihoitajaa, joten lisärahoitus tuo merkittävän kasvun nykyiseen volyymiin.

- Käynnistämme vielä tänä vuonna kaksi uutta lähihoitajakoulutusta ja tammikuussa 2021 yhden. Lisäksi tammikuussa aloitetaan valmiille lähihoitajille täydennyskoulutus, jossa vahvistetaan osaamista ikääntyvien hoitoon ja kuntoutumiseen, kertoo koulutuspäällikkö Kati Aimonen.

Samalla päätöksellä ministeriö myönsi lisärahoitusta myös muiden alojen tutkintojen järjestämiseen. Kokonaisuudessaan TAKK sai lisärahoitusta lähes 1,4 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 248 opiskelijavuoden lisäystä perusopiskelijamäärään. 

- Olemme erittäin tyytyväisiä opetus- ja kulttuuriministeriön lisärahoituspäätökseen. On ollut hienoa todeta, että korona-ajasta huolimatta ihmiset ovat kiinnostuneita kouluttautumaan. Kysyntä on kohdistunut monipuolisesti eri ammattialoille, ja lisärahoituksella pystymme tarjoamaan uusia aloituspaikkoja koulutusta etsiville, totetaa toimialajohtaja Jari Raivo.

Tiedote OKM:n sivuilla.