Uutiset

TAKK on ammatillisten oppilaitosten maineikkain – Tutkimuksessa oli mukana 30 oppilaitosta ympäri Suomen

Uutiset
T-Median toteuttama ammatillisten oppilaitosten Luottamus&Maine 2024 -tutkimus paljastaa, että Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on ammatillisten oppilaitosten maineikkain.

Tutkimus toteutettiin ammatillisen koulutuksen parissa nyt kolmatta kertaa, ja sen yhteydessä tutkittiin ammatillisen koulutuksen mainetta yleisesti sekä 30 koulutusta tarjoavan oppilaitoksen maineet suomalaisten keskuudessa. TAKK nousi tutkittujen oppilaitosten maineikkaimmaksi nousi tänä vuonna.

- Onhan tämä nyt hienoa, iloitsee TAKKin rehtori Teppo Tapani.

- Erityisen mukava oli nähdä, että innovaatioiden osalta lukemat olivat nousseet vuoden takaisesta mittauksesta. Olemme aktiivisesti kehittäneet uusia koulutustuotteita ja -palveluita tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa.

- Hyvää työtä jatketaan ja pidetään kiinni onnistumisista, mutta pysytään hereillä - kuunnellaan opiskelijoita ja sidosryhmiä.

Ammatillisten oppilaitosten ero korkeakoulusektoriin on kaventumassa

Tutkimuksen yhteydessä kansalaisia pyydettiin arvioimaan myös Suomessa toimivia ammatillisia oppilaitoksia yleisesti. Vaikka suomalaisten organisaatioiden maineet ovat olleet laskusuunnassa, tutkimus osoitti, että ammatillisen opetussektorin osalta käsitykset ovat paranemassa. Tuotteisiin ja palveluihin liitetyt mielikuvat nousivat ammatillisen koulutuksen osalta jo hyvälle tasolle.

- Tämä on koko alan kannalta erittäin ilahduttava uutinen. Ammatillinen koulutus on edelleen maineen osalta jäljessä korkeakoulusektoria, mutta ero alkaa kaventua, T-Median asiantuntija Andrei Sergejeff sanoo.

- Ammatillisen koulutuksen vetovoiman ja tunnettuuden vahvistamiseksi on tehty koko järjestäjäkentän voimin pitkään töitä. On hienoa nähdä, että työ näkyy, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n puheenjohtaja Laura Rissanen sanoo.


Lisätiedot: Ammatillisten oppilaitosten Luottamus&Maine 2024 – T-Median uutinen

TAKKin opiskelijat vilkuttavat kameraan ja iloitsevat mainemittauksen tuloksesta.