Osuvaa johtamisosaamista Tampere-taloon

Tampere-talossa eletään parhaillaan suurten muutosten keskellä. Laajassa toiminnallisessa uudistushankkeessa rakennetaan ja remontoidaan tiloja sekä uudistetaan toimintoja ja palveluja.

Muutoksia lähdettiin ennakoimaan koulutussuunnitelmassa reilut kaksi vuotta sitten. Muutoksessa tarvittavan esimiesosaamisen vahvistamiseen valittiin johtamisen erikoisammattitutkinto (JET), jonka TAKK toteuttaa yhteistyössä Tampere Business Campuksen (TBC) ja Tredun oppisopimuskeskuksen kanssa.

- Meillä on talossa paljon pitkän linjan esimiehiä, joilla on vahva käytännön osaaminen, mutta vaihtelevasti koulutusta johtamiseen ja esimiestyöhön, kertoo Tampere-talon kehityspäällikkö Pia Mutanen.

- JET valittiin, koska halusimme standardimuotoisen koulutuksen, joka varmistaa tietyn johtamisosaamisen kaikille, hän jatkaa.

Kouluttaja Sari Sirénin mukaan tutkinto sopii erityisen hyvin tilanteisiin, joissa koulutukseen lähtevillä on jo monenlaista aiempaa osaamista.

- Aiempi osaaminen otetaan huomioon ja jokaiselle tehdään henkilökohtainen opiskelu- ja tutkintosuunnitelma.

Sitoutunut johto

Tärkeää Tampere-talossa oli, että koulutus saadaan istutettua joustavasti työn oheen tukemaan toiminnan kehittämistä.

- Yhteistyö TAKKin kanssa on ollut joustavaa ja lähipäivät on saatu soviteltua sujuvasti niin, että ydintoiminta ei ole siitä kärsinyt, valottaa Pia Mutanen, joka on itsekin mukana koulutuksessa.

- Päinvastoin, tutkintoon sisältyvällä projektityöllä on saatu vietyä eteenpäin monia, muutoksen kannalta oleellisia hankkeita ja toimintaprosesseja.

Projektien kehittämiskohteet on määritelty yhteistyössä koulutukseen osallistuvien esimiesten ja talon muun johdon kanssa, joten ne täydentävät toisiaan ja osuvat suoraan organisaation tarpeeseen. Niiden myötä on mm. otettu käyttöön uusi HR-järjestelmä, kartoitettu Lean-johtamisen mallia ja rakennettu perehdytysprosessi. Projektien ja koko koulutuksen etenemistä on seurattu säännöllisesti esimiesryhmässä.

Talon johto on muutoinkin tiiviisti mukana koulutuksessa. Toimitusjohtaja Paulina Ahokas oli mukana koulutuksen suunnittelussa ja esimiehet, jotka eivät itse ole suorittamassa tutkintoa, toimivat työpaikkakouluttajina kollegoilleen.

- Johdon sitoutuminen ja koulutuksen nivoutuminen työn oheen ovat olleet onnistumisen kannalta oleellisia tekijöitä, toteaa Mutanen.

Yhteiset käytännöt

Tampere-talo on palkittu vuoden kongressitalona seitsemän kertaa peräkkäin. Tärkeä tekijä hyvään menestykseen on Mutasen mukaan osaava ja sitoutunut henkilöstö. Vakituista henkilöstöä talossa on reilut 70, mutta tapahtumien ja tilaisuuksien aikana henkilökuntaa voi olla moninkertaisesti.

JET-koulutuksen myötä mm. HR-prosessien jalkauttaminen on helpottunut. Koko talossa on otettu käyttöön säännölliset osastopalaverit ja kehityskeskustelut toteutuvat 100-prosenttisesti. Tavoitteena on ollut luoda yhtenäisiä käytäntöjä ja parantaa usein haasteellista sisäistä viestintää.

Nyt, kun esimiesten koulutus on loppusuoralla, ollaan Tampere-talossa siirtymässä koulutussuunnitelman seuraavaan vaiheeseen. Tammikuussa käynnistyi Palveluosaajapassi®-valmennus henkilöstölle. Valmennuksessa henkilöstö pääsee kehittämään uuden aulakonseptin vaatimia toimintoja ja samalla kehittyy palvelukonseptissa tarvittava moniosaajuus.

- Toimimme jatkuvan parantamisen ideologian mukaisesti, ja siihen sisältyy tiivisti myös osaamisen kehittäminen. Joustava yhteistyö TAKKin kanssa mahdollistaa sen, että voimme kouluttaa ja kouluttautua työn ohessa, ja samalla päästään kehittämään talon toimintaa kokonaisvaltaisesti, Mutanen tiivistää.


Lue lisää johtamisesta ja esimiestyöstä

Lisää TAKKin yritysyhteistyöstä