Rekrytoivalla koulutuksella lähihoitajaksi

Nuoresta iästään huolimatta 23-vuotias hämeenkyröläinen Pinja Vatka on alanvaihtaja.  Ensimmäiseltä ammatiltaan hän on kokki. Alan vaihtoa hoitoalalle Vatka oli pohtinut jo jonkun aikaa. Kiinnostavia vaihtoehtoja olivat lähihoitaja, sairaanhoitaja tai ensihoitaja sekä kätilö.

- Näin työkkärin sivuilla työvoimakoulutuksen ja juuri lähihoitajan opinnot. Siten päädyin TAKKiin.

Vatka aloitti opinnot rekrytoivalla koulutuksella, jonka tavoitteena oli valmistua lähihoitajaksi ja työllistyä hoivatyöhön Attendolle. Rekrytoiva koulutus vaihtui myöhemmin oppisopimukseen samalla työnantajalla.

Koulutus oli työssäoppimispainotteista, ja se oli Vatkan mielestä myös yksi koulutuksen parhaita puolia.

- Opiskelu oli itsenäistä, mukavan haastavaa ja innostavaa. Työssäoppimisen lisäksi parasta oli tietenkin opiskelukaverit ja hyvät kouluttajat.
- Työ on mukavan haastavaa, mielekästä ja rankkaa, mutta palkitsevaa ja opettavaista. Sosiaalisia taitoja sekä joustavuutta tarvitaan
- Hoitotyössä pitää tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja osata ottaa huomioon niin ihmiset kuin heidän tarpeensa. 

Vatkan valmistuminen osui koronakevääseen. Poikkeusaika vaikutti opintoihin monella tavoin: Hän teki kolme näyttöä lähes peräkkäin, kun työpaikalla oli koronatilanteen takia haastavaa löytää aikaa näyttöjen vastaanottoon. Viimeiset tentit hän teki yksilötentteinä koululla. Tentit tarkistettiin heti ja tenttipalaute toimi samalla myös yksilöllisenä oppimistilanteena. Lisäksi työpaikalla vanhusten hoivapalveluissa poikkeusolot toivat monenlaista uutta huomioitavaa.   

Vatkalla on aluksi tarkoitus tehdä lähihoitajan töitä.
- Joskus tulevaisuudessa haluaisin opiskella lisää hoitoalaa. Haaveeni olisi opiskella kätilöksi.


Lue lisää sosiaali- ja terveysalasta

Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!