Ensimmäiset vuototarkastajat valmistuivat

Vuototarkastajakoulutus kehitettiin asiakasyrityksen tarpeeseen yhteistyössä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kanssa. EU lainsäädännössä säädetään vuototarkastuskoulutuksesta, ja yhteistyöllä koulutus vietiin toteutukseen Suomessa.

- Tukesin kanssa on sovittu pelisäännöistä, sisällöistä ja todistuksesta, jotta koulutus täyttää lainsäädännön edellytykset, kertoo kylmätekniikan kouluttaja Jukka Hämäläinen.

- Koulutusohjelma ja todistus ovat Tukesin hyväksymiä, joten koulutuksen hyväksytysti suorittaneet voivat hakea vuototarkastajan pätevyyttä Tukesilta.

Vuototarkastajakoulutus on tarkoitettu mm. teollisuus- ja muiden yritysten tai kiinteistöjen huoltohenkilöstölle, joiden toimialueella on paljon kylmäteknisiä laitteita, mm. ilmastoinnin jäähdytyslaitteita.

Vuototarkastajia tarvitaan erityisesti yrityksissä, joissa on tiloja, joihin ei mielellään päästetä ulkopuolisia. Oman henkilökunnan pätevyyskoulutus voi mahdollistaa vuodon nopeamman havaitsemisen, kun tarkastuksia tehdään muiden huoltotoimien ohessa.

- Pätevöitynyt vuototarkastaja voi tarkastaa ja valvoa yrityksen kylmälaitteiden kuntoa, mutta jos huomataan vuoto, kutsutaan aina paikalle kylmätekniikan ammattilainen, Hämäläinen tarkentaa.

Ensimmäinen ryhmällinen vuototarkastajia valmistui huhtikuun lopussa. Jatkossa vuototarkastuskoulutuksia järjestetään tilauksesta yritysten tarpeisiin.


Lue lisää talotekniikasta ja kylmäalasta