Lempäälän Ehtookoto ry
hakee puhtaanapidon vahvuuteen 2-3 uutta henkilöä. Osatutkintokoulutuksen jälkeen on mahdollista opiskella oppisopimuksella toimitilahuoltajan tai kodinhuoltajan tutkinto ja työllistyä vakituisesti osaksi puhtaanapidon tiimiämme. Työtehtävät sisältävät monipuolisia tehtäviä Lempäälän Kotokampuksen palvelukeskuksessa, mm. toimitilojen ja julkisten tilojen siivousta, vaatehuoltoa sekä asukashuoneistojen siivousta.

Koulutus järjestetään puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammatin monipuolisiin työtehtäviin suuntautuen. Koulutus kestää 1- 4 kk aiempaan osaamiseen pohjautuen. Koulutuksen aikana on mahdollisuus suorittaa yksi tutkinnon osa Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perus- tai ammattitutkinnosta. Koulutuksen aikana ja päätteeksi ensisijainen tavoite on työllistyminen ja uuden urapolun luominen.

Koulutus on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-palveluiden asiakkaille, yli 20-vuotiaille henkilöille joilla on koulutustarve. Valittavan henkilön tulee olla perusterve sekä omata perus suomenkielentaito. Työajat ovat vaihtelevia ja joissakin työkohteissa vaaditaan valmius kaksivuorotyöhön. Puhtauspalveluala mahdollistaa omaan elämäntilanteeseen sopivan työajan ja paikan.

Tavoite

Koulutus on Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan osatutkintoon valmistavaa koulutusta.
Tavoitteena on, että opiskelija koulutuksen suoritettuaan selviytyy itsenäisesti ammattialan perustyötehtävistä ja ohjattuna keskeisistä ammattitöistä sekä työllistyy alalle.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-palveluiden asiakkaille, yli 20-vuotiaille henkilöille joilla on koulutustarve. Valittavan henkilön tulee olla perusterve sekä omata perus suomenkielentaito. Työajat ovat vaihtelevia ja joissakin työkohteissa vaaditaan valmius kaksivuorotyöhön. Puhtauspalveluala mahdollistaa omaan elämäntilanteeseen sopivan työajan ja paikan.

 

Ajankohta

Nonstop-koulutusta

Kesto

Koulutus kestää 1- 4 kk aiempaan osaamiseen pohjautuen.

Paikka

TAKK Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere.

 

Hinta

Koulutus on opiskelijoille maksutonta työvoimakoulutusta. Vain ammattipätevyyskorttien korttimaksu (10 € / kortti) jää opiskelijan itsensä maksettavaksi. 

Hakeutuminen
Hakuaika: 05.03.2020—29.11.2020

Koulutukseen hakeudutaan www.te-palvelut.fi sivujen kautta omilla pankkitunnuksilla. Koulutuksen numero on 691696, hakemukselle pääset tästä

Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, pitää sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. 

Merkitse hakemuksen perusteluihin selkeästi se työnantaja josta olet kiinnostunut.
Opiskelijavalinta tehdään hakemuksessa annettujen tietojen pohjalta, joten täytäthän hakemuksen huolellisesti ja anna tietoja kattavasti. Erityisesti omat perustelut koulutukseen hakeutumiselle ovat tärkeitä. Jos olet hakenut samaan aikaan myös muuhun työvoimakoulutukseen, merkitse hakemasi koulutukset tärkeysjärjestykseen.

  • Haku päättyy: 29.11.2020
  • Paperivalinta: 30.11.2020
  • Haastattelut järjestetään: 9.12.2020
  • Koulutus alkaa: 14.12.2020
  • Kesto: HOKS - 4 kk

Seuraa oman hakemuksen tilannetta Oma asiointi -palvelussa osoitteessa:
 <www.te-palvelut.fi>.

Lisätiedot

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutuspäällikkö Eija Järvilahti, puh. 044 790 6305, eija.jarvilahti@takk.fi
- Pirkanmaan TE-toimisto, asiantuntija Janne Virtala, janne.virtala@te-toimisto.fi

Lisätietoja koulutuksesta:
Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta.
Koulutuksen ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta.
Lisätietoa etuuksista saat osoitteesta http://www.te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/palvelut_ja_kulukorvaus/index.html ,
www.facebook.com/koulutusneuvonta , Työlinjan koulutusneuvonnasta, p. 0295 020 702 ma-pe klo 9-16.15 tai
sähköpostilla koulutusneuvonta@te-toimisto.fi