Oppisopimus

Oppisopimuskoulutus tarjoaa joustavia vaihtoehtoja henkilöstön kouluttamiseen ja yrityksen kehittämiseen. Se sopii yhtä lailla olemassa olevan henkilöstön kouluttamiseen kuin uusien osaajien rekrytointiin.

Oppisopimus on hyvä vaihtoehto, kun

  • koulutetaan henkilöstöä uusiin tai muuttuviin työtehtäviin
  • halutaan kehittää työntekijän/työntekijöiden osaamista
  • työntekijältä puuttuu ammatillinen koulutus ja tutkinto
  • sopivan koulutuksen saanutta henkilöä ei löydy työmarkkinoilta.

Oppisopimus perustuu aina määräaikaiseen työsuhteeseen, ja siinä noudatetaan työlainsäädäntöä ja alan työehtosopimusta. Oppisopimuskoulutus on työnantajalle maksutonta. Oppisopimuskoulutuksen tavoitteena voi olla tutkinto tai työssä tarvittavan muun lisäosaamisen hankkiminen.

Koulutuksesta suurin osa tapahtuu työpaikalla, työssä oppien. Työpaikalla opiskelijaa tukee, ohjaa ja arvioi työnantajan nimeämä työpaikkaohjaaja. Oppilaitoksen toteuttamalla koulutuksella täydennetään työssä tapahtuvaa oppimista.

Opiskelijan täytyy olla yli 15-vuotias, yläikärajaa ei ole. Työajan täytyy olla keskimäärin vähintään 25 tuntia viikossa tutkintoa vastaavissa tehtävissä.

Taloudellisesti tuettua koulutusta

Oppisopimus on työnantajalle taloudellisesti tuettu tapa kouluttaa henkilöstöä. TAKK voi maksaa työnantajalle koulutuskorvausta, jos työnantajalle tulee kustannuksia opiskelijan ohjaamisesta.

Jos rekrytoidaan työtön työnhakija, voi työ- ja elinkeinotoimistosta (TE-toimisto) hakea lisäksi palkkatukea. Palkkatuen taso määräytyy palkattavan henkilön tilanteen mukaan. Tuki on harkinnanvarainen ja päätöksen tuesta tekee TE-toimisto. Oppisopimus ja työsuhde eivät voi alkaa ennen kuin palkkatukipäätös on tehty.

Kuinka edetä?

Ota yhteyttä TAKKin oppisopimuspalveluihin. Jos kyse on uusien työntekijöiden rekrytoimisesta, voimme tukea rekrytointiprosessissa. Jos haluat kouluttaa olemassa olevaa henkilöstöä, autamme määrittelemään sopivan tutkinnon ja koulutuksen.

Koulutussisällöt ja -rakenne ovat joustavasti muokattavissa työpaikkakohtaisesti. Oppisopimuksella voi suorittaa ammatillisia perustutkintoja sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintoja tai niiden osatutkintoja. Erityisesti osatutkinnot ovat joustava ja nopea tapa hankkia henkilöstölle täsmäosaamista halutuista teemoista.

Oppisopimus solmitaan työnantajan ja opiskelijan sekä TAKKin kesken. Oppisopimus voi alkaa joustavasti yhdessä sovittuna ajankohtana. Myös kesto määritellään yksilöllisesti tavoitteena olevan tutkinnon, opiskelijan aiemman osaamisen ja työnantajan tarpeiden mukaisesti.

Lisätietoa oppisopimuksesta Oppisopimusoppaasta.

Huhdanpää Harri
oppisopimuspäällikkö
Puh. +358447906473
TAKK oppisopimuspalvelut
Lähetä viesti
Aro Maiju
kouluttaja/koulutustarkastaja
Puh. +358447906411
TAKK oppisopimuspalvelut
Lähetä viesti
Nieminen Jani
kouluttaja/koulutustarkastaja
Puh. +358447906412
TAKK oppisopimuspalvelut
Lähetä viesti
Tutustu myös yrittäjän oppisopimukseen
Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!