Hyvästä tyypistä tulee loistava sairaalahuoltaja monipuoliseen palvelutyöhön

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on suuri työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 400 sairaalahuoltajaa hoitoa avustavissa tukipalvelutehtävissä. Sairaala- ja välinehuollon vastuualuejohtaja Hannele Heinon mukaan vuosina 2008-2009 nähtiin ennusmerkkejä siitä, että ammattitaitoista väkeä siirtyy lähivuosina runsaasti eläkkeelle.

- Meidän piti varmistaa, että myös  tulevaisuudessa on ammattitaitoisia sairaalahuoltajia tässä monipuolisessa tehtävässä. Eläköitymisvauhti on aika nopea, sillä noin 10 prosenttia työntekijöistä eläköityy tarkasteltaessa asiaa kolmen vuoden aikajänteinä.

Ratkaisu löytyi yhdessä TAKKin kanssa, ja tulevaisuuden sairaalahuoltajille rakennettiin polku työelämään rekrytointikoulutusta ja oppisopimusta hyödyntäen.

- Rakensimme yhdessä monivuotisen polun rekrytointikoulutuksen kautta oppisopimukseen ja tutkinnon suorittamisen jälkeen sairaalahuoltajan vakituisiin tehtäviin, Hannele Heino sanoo.

- Vuodesta 2009 lähtien sairaanhoitopiiriin on jäänyt töihin noin 100 ammattitutkinnon suorittanutta ammattitaitoista sairaalahuoltajaa tämän polun läpikäyneinä.

- Voimme vaikuttaa opetuksen sisältöön ja räätälöidä meille sopiva lopputulos, vaikka koulutettavat suorittavatkin yleispätevän tutkinnon, Hannele Heino sanoo.

TAKK kumppanina mahdollistaa sopivia ja uudenlaisia ratkaisuja juuri koulutuksen räätälöinnillä.

- Tavoitteemme on yhteistyössä asiakkaamme kanssa rakentaa arvon muodostamisen kokemuksia ja päästä yhteisymmärrykseen sopivimmista uusista ratkaisuista, yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen toteaa.

Yhteisellä ohjausryhmällä on Heinon ja Hyvösen mukaan tärkeä rooli, kun yhdessä seurataan suunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista.

- Sairaalahuoltajan työ on ihmisläheistä työtä, joka vaatii hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, tilannetajua sekä asiakaspalvelutaitoja. Asennetta on vaikea opettaa kenellekään, mutta ammatti voidaan opettaa ja siihen pätevöityä oppisopimuksella, suunnittelija Hanna Virtanen sanoo.

- Haemme hyviä tyyppejä, jotka soveltuvat asiakaspalvelu työhön, Virtanen jatkaa.

Neljän kuukauden mittaisesta rekrytointikoulutuksesta on tullut hyvä keino saada tuntumaa sairaalahuoltajan monipuolisesta työstä ja varmistua siitä, että ympärivuorokautinen sairaalatyö myös sopii tulevalle työntekijälle. Tays Ensiapu Acutassa työskentelevä Sami Hautamäki aloitti rekrykoulutuksen syyskuussa 2013 ja valmistui oppisopimuksella sairaalahuoltajaksi vuoden 2015 keväällä.

- Rekrykoulutuksessa pääsee hyvin näkemään oikeaa sairaalaelämää ja täällä tehtävää työtä, jota ei näe vain käydessään täällä, hän kiittelee.

- Aika pitkälle asiat on opittu nimenomaan käytännön työssä. Hautamäki kehuu ammattinsa monipuolisuutta. Sairaalahuoltajan työ sisältää muun muassa ruokahuoltoa, puhtaanapitotehtäviä, eristyssiivouksia, vuodehuoltoa sekä erilaisia täydennys- ja tilaustehtäviä.

- Hienoa tässä on sekin, että saa jutella ihmisten kanssa, työyhteisönsä hyväntuulen tuojana tunnettu Sami Hautamäki sanoo.

- Meillä on nyt monta hyvää Samin kaltaista henkilöä, jotka tekevät aivan loistavaa työtä, Hannele Heino ja Hanna Virtanen kehuvat.

Juttu julkaistu alunperin Pirkanmaan parhaaksi -lehdessä 19.6.2018.


Lue lisää puhdistus- ja kotityöpalveluista