Talonäyttely järjestetään 24.7–4.8.2024 Juusonniityn uudella asuinalueella Valkeakoskella. Messutapahtumassa esitellään kymmenen ainutlaatuista kohdetta, jotka tarjoavat messuvieraille ideoita ja edullisia sekä ekologisia asumisen ratkaisuja.
Rakennustyö H. Männistön Leinikki ja Neilikka ovat järkevästi suunniteltu, energiatehokas paritalo, jonka sisustamisessa ovat olleet mukana TAKKin sisustusalan artesaaniopiskelijat Anna Hasan ja Minna Lähteenkorva.
- Olemme tuoneet sisustusprojektiin yhteistyökumppaneita ja kalustaneet kohdetta. Tein myös opintoihini liittyvän Tilan stailaaminen-näyttötutkinnon yhdessä huoneessa, kertoo Hasan.
Hasanilla ja Lähteenkorvalla ei ollut aiempaa kokemusta messuasunnon kalustamisesta.
- Anna on tehnyt jo paljon myyntistailauksia, mutta tämä kohde ei kuitenkaan ole ihan sama asia. Meillä menee Annan kanssa ajatukset pitkälti samaa rataa, ja heittelemme koko ajan toisillemme ideoita, joten on ollut todella kiva tehdä tätä yhdessä, kehuu Lähteenkorva.
Opiskelijoiden mukaan projekti on ollut antoisa, mutta myös haastava.
- On ryhdyttävä itse toimeen, otettava luuri rohkeasti käteen ja pyydettävä kohteeseen esimerkiksi mattoja. Ja tätähän se on varmasti työelämässä, joten projekti on tarjonnut hyvää oppia tulevaan, kertoo Hasan.
Sisustusstailauksen tekemiseen tarvitaan siis muutakin kuin hyvää silmää.
- Yhteistyö monen toimijan kanssa vaatii järjestelmällisyyttä. Suhdeverkostojen luominen on osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi, pohtii Hasan.
Pirkanmaalainen taidonnäyte
Kohteen sisustus on pirkanmaalaisen yhteistyön tulos. Lempäälässä asuva Hasan ja Valkeakoskella asuva Lähteenkorva kertovat, että kohteen kalusteista on vastannut pääosin tamperelainen PUUKAI ja matoista Adora Oy.
- Upeat kalusteet ovat kotimaisia ja pirkanmaalaista designia, kehuu Hasan.
- Kohteessa on PUUKAIn sivupöytiä, sohvapöytiä, yöpöytiä, valaisimia ja pari keinutuolia, luettelee Lähteenkorva.
Valkeakosken Talonäyttely järjestetään toista kertaa. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo seitsemän vuotta.
- Tänä vuonna ei järjestetä ollenkaan Asuntomessuja, muistuttaa Lähteenkorva.
Valkeakosken Talonäyttely ei kuitenkaan kilpaile Asuntomessujen kanssa.
- Talonäyttely eroaa ainakin aiemmista Asuntomessuista niin, että täällä asunnot ja tontit ovat aika pieniä. Ne eivät ole mitään monen sadan neliön luksuslukaaleja vaan tavallisten ihmisten tavallisia asuntoja arjen luksuksella, jatkaa Lähteenkorva.
- Asunnot ovat tätä päivää. Ei ole valtavia messutaloja kultalaatoilla, komppaa Hasan. Vaikka kohteen kalusteet ovat suomalaista designia, ne eivät maksa maltaita. Kaikki kohteemme matot ovat eettisesti käsin solmittuja ja tehty luonnon materiaaleista, kuten puuvillasta ja villasta.
Hasan ja Lähteenkorva kannustavat kaikkia vierailemaan kohteessa.
- Sisustettu kohde on todella kaunis, mutta ihan tavallinen paritalo, johon moni messukävijä voi samaistua, päättää Hasan.
Näyttelykohteen huoneet ovat kuvaushetkellä keskeneräisiä. Valmiiseen sisustukseen pääsee tutustumaan Valkeakosken Talonäyttelyssä 24.7–4.8.2024.