Ensimmäisen kokoontumisen pohjaksi yrityksille oli tehty kysely, jolla selvitettiin osaamistarpeita ja tulevaisuuden näkymiä. Kyselyyn vastasi 50 alan toimijaa. Koulutuspäällikkö Tapio Määttänen nosti kyselyn tuloksia keskusteluun. Tärkeimmäksi yksittäiseksi kehittämisalueeksi nousi erityisruokavalio-osaaminen.
- Olemme rakentaneet Moodleen verkkokurssin erityisruokavalioista. Kurssi löytyy sekä suomeksi että englanniksi.
Kyselyssä nousivat esiin myös rekrytointihaasteet, jotka kärjistyivät koronan jälkeen, mutta jatkuvat edelleen. Työnhakijoille ala tarjoaa monia mahdollisuuksia.
- Kyselyssä suurin osa työnantajista kertoi mielellään ottavansa töihin varttuneempia työntekijöitä, ja 17 prosenttia on harkinnut työntekijöiden rekrytointia ulkomailta.
Alalla on paljon töissä maahanmuuttaneita henkilöitä, ja työkielenä on yhä useammin englanti. Kieliasiat herättivät keskustelua. Englannin kieli haastaa suomenkielisiä työntekijöitä ja työpaikkaohjaajia, mutta samalla opitaan puolin ja toisin. Suomen kielen osaamista enemmän työnantajat painottivat asennetta työhön ja työyhteisöön.
Tämän päivän ravintolassa tarvitaan komponenttikeittiöosaamista
Foorumissa päästiin kuulemaan toisenkin selvityksen tuloksia. Määttänen oli tutkinut valmiiden tai puolivalmiiden tuotteiden käyttöä ravintoloissa. Kyselyyn vastasi 12 henkilöä, joiden vastuulla on kaikkiaan 105 ravintolaa Pirkanmaalla.
- Kyselyn mukaan ravintoloiden ruuista keskimäärin noin 60 prosenttia tehdään puolivalmisteista tai valmiista aineksista. Näissä keittiöissä on hyvin erilaiset vaatimukset henkilöstön osaamiselle verrattuna perinteisiin ravintolakeittiöihin.
- Oleellisina taitoina pidettiin mm. kypsennysmenetelmien ja aikojen tietämystä, sosiaalisia taitoja, ruuan maustamista, laitteiden käyttöä, varaston hallintaa ja erityisruokavalioaterioita. Kukaan ei maininnut perinteisiä ruuanlaittotaitoon liittyviä osaamisia kuten vaikkapa ruskeankastikkeen valmistuksen saloja.
Osaamistarpeisiin vastataan uudella paikallisella tutkinnon osalla: komponenttikeittiössä toimiminen. Muutos on Määttäsen mukaan väistämätön.
- Elintarviketeollisuus kehittää koko ajan parempaa ja laajempaa tarjontaa ravintolakeittiöille.
Työnantajien mukaan myös muun muassa rekrytointihaasteet vaikuttavat puolivalmisteiden ja valmiiden tuotteiden hyödyntämiseen.
Oppisopimus on hyvä väylä rekrytointiin
Rekrytointiin ja nykyisten työntekijöiden kouluttamiseen foorumissa tarjottiin oppisopimuskoulutusta. Rekrytointitilanteessa oppisopimusta voi hyödyntää esimerkiksi harjoittelussa olevan opiskelijan kiinnittämiseen yritykseen. Palkallinen koulutus sitouttaa harjoittelun aikana hyväksi havaitun tekijän.
Viiden kuukauden vuoropäällikkökoulutus puolestaan tarjoaa alalla jo työskentelevälle hyvän kehittymisväylän esihenkilötehtäviin. Koulutusta voi halutessaan myöhemmin täydentää majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinnoksi.
- Esihenkilökoulutuksissa oppisopimus on ensisijainen väylä opiskeluun. Opintojen aikaiset tehtävät linkittyvät omaan työpaikkaan, ja niillä päästään kehittämään oman työpaikan toimintaa, vinkkaa koulutussuunnittelija Juha Alajoki.
Vilkkaasta keskustelusta päätellen foorumille on tilausta. Seuraavan kerran kokoonnutaan syksyllä.
- Mukaan otetaan mielellään lisää työnantajia, Määttänen kannustaa.
Seuraava matkailu- ja ravitsemisalan yhteistyöfoorumi järjestetään 8.10.2024 TAKKissa. Foorumi on avoin kaikille alan työnantajille. Lisätietoja saa yrityspalvelupäällikkö Rosa Hyvöseltä, puh. 044 7906 428.