- Lisärahoituksesta 20 opiskelijavuotta suunnataan uusien lähihoitajien kouluttamiseen eli sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutukseen ja 10 opiskelijavuotta sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon jo suorittaneiden osaamisen täydentämiseen ikääntyvien hoitoon ja kuntoutumiseen, TAKK:n koulutuspäällikkö Kati Aimonen kertoo.
Pirkanmaalla on jatkuva pula lähihoitajista. TAKK on järjestänyt yhteistyössä TE-toimiston kanssa rekrytoivia koulutuksia mm. alueen kunnille, Esperi Oy:lle ja Attendolle. Tarve rekrytointeihin on edelleen suuri ja uusia koulutuksia suunnitellaan aloitettaviksi. Hakijoita koulutuksiin on riittänyt hyvin ja valittujen soveltuvuus alalle on koko ajan varmistettu soveltuvuustesteillä.
Pirkanmaan TE-toimistossa oli vuonna 2018 noin 400 avointa työpaikkaa lähihoitajille. Samaan aikaan noin 1000 lähihoitajaa oli kuitenkin työttöminä työnhakijoina. Heillä on vanhentunutta tai soveltumatonta osaamista hoitajamitoituksen edellyttämään tarpeeseen eli ikääntyvien hoitoon ja kuntoutukseen. Osaamista täydentämällä heistä voidaan kouluttaa osaajia akuuttiin työvoimapulaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kaikkiaan 12 miljoonaa euroa osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi, erityisesti lähihoitajakoulutuksen lisäämiseen. Rahoituksella lisätään 1 377 opiskelijavuotta, joista 500 lähihoitajakoulutukseen. Rahoitusta myönnettiin valtakunnallisesti yhteensä 36 koulutuksen järjestäjälle.
- Opiskelijavuosien lisäys on suunnattu erityisesti ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen lähihoitajakoulutukseen. Lisäyksellä valmistaudutaan ennakoituihin hoitajamitoituksen muutoksiin, ministeri Li Andersson kommentoi opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.
Lue lisää aiheesta opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteesta.