Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa on käynnissä sisäinen hanke, joka tarjoaa kouluttajille mahdollisuuden käydä työelämäjaksoilla oppimassa oman alansa nykyisistä työtehtävistä ja vaatimuksista. Työelämäjaksojen avulla pyritään varmistamaan ja lisäämään opetuksen ajantasaisuutta ja työelämälähtöisyyttä.
TAKKin kouluttajien on ollut aikaisemminkin mahdollista käydä työelämäjaksoilla, mutta hankkeen myötä jaksoille kannustaminen ja niiden edistäminen on aiempaa aktiivisempaa. TAKKin henkilöstöpäällikkö Hanna Koistinen näkee, että ammatillisessa koulutuksessa kouluttajien työelämäjaksot ovat erittäin tärkeitä, koska koulutusta tehdään työelämää varten.
– Työelämäjaksoilla kouluttajat pääsevät tutustumaan tämänhetkisen työelämän tarpeisiin. Samalla he pääsevät verkostoitumaan ja saavat ideoita omiin koulutussisältöihinsä, Koistinen kertoo.
Tähän mennessä työelämäjaksolla on käynyt yhteensä 26 kouluttajaa usealta eri koulutusalalta.
– Työelämäjaksoilta on saatu omaan työhön uutta virtaa ja motivaatiota. Siellä maailman pääsee näkemään hieman eri näkökulmasta, ja samalla näkee myös sen, mitä omalla työllään kouluttajana on voinut työelämälle tarjota.
Sivistysala ry ja Opetusalan ammattiliitto OAJ lisäsivät syksyllä 2024 opetushenkilöstön TES:een suosituksen ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön työelämäjaksoista.
Jimi yllättyi, kuinka paljon työelämäjaksolla ehtii oppia
Liiketalouden kouluttaja Jimi Elomaa päätyi työelämäjaksolle Rustaan omien verkostojensa kautta. Tavoitteena oli päästä monipuolistamaan omaa ammattitaitoa.
– Työelämäjaksolla on hyvä päästä tekemään asioita itse käytännössä, ei pelkästään katsoa kun muut tekevät. Siinä saa suurimman opin.
Mika sai työelämäjaksolta vahvistusta koulutuksen sisältöihin
Kylmäalan kouluttaja Mika Sivenius läksi työelämäjaksolle Ouluun saakka, Mekaner Oy:lle. Mekaner on liikkuvan kaluston kylmälaitteisiin erikoistunut yritys, joka tekee huoltoja kaikille kylmäkonemerkeille.
– Oli mukava verestää omia muistoja ja lähteä katsomaan, kuinka tilanne kentällä on muuttunut.
Karita lähti työelämäjaksolle tutustumaan uuteen alaan
Puhtauspalvelualan kouluttaja Karita Saarinen ei lähtenyt työelämäjaksolle ainoastaan päivittämään osaamistaan, vaan tutustumaan itselleen täysin uuteen alaan: välinehuoltoon. Hän suoritti viikon työelämäjakson Hatanpään sairaalan välinehuoltoyksikössä.
– Työelämä on todella tyytyväinen, kun kouluttajat tulevat kentälle. Työelämäjaksolla pääsee lähelle työntekijöitä ja kuulee, mitä työelämässä on menossa.