Puhtaus‐ ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon opiskellut kiinteistönhoitaja on monialaosaaja, jolla on käsitys rakennusten kokonaisuudesta ja toimivuudesta. Hän vastaa usein myös viheralueista. Hän tuntee kiinteistön rakennus-, LVI- ja sähköjärjestelmät niin, että pystyy tekemään tarvittavat mittaukset, säädöt ja huollot sekä kutsuu tarvittaessa paikalle alan erikoisosaajan. Kiinteistönhoitaja hallitsee rakennuksen elinkaaren, huollon ja ulkoalueitten hoidon.

Kiinteistöpalvelujen perustutkinnon suorittanut tekee työnsä alan laatuvaatimusten mukaisesti sekä käsittelee materiaaleja huolellisesti ja taloudellisesti. Hän osaa suunnitella työnsä kiinteistöjen palvelusopimusten ja palvelukuvausten avulla, osaa tuottaa kiinteistöpalveluita sovitulla laatutasolla sekä osaa esitellä ja arvioida omaa työtään.

Kiinteistönhoitajaksi valmistuneet työskentelevät erilaisissa kiinteistöjen ylläpitoon ja huoltoon liittyvissä tehtävissä. Työtehtäviin voi kuulua mm. erilaisia korjaus- ja kunnossapitotehtäviä.

Kohderyhmä

Puhtaus- ja kiinteistönhoidon perustutkinto sopii kiinteistöpalvelutyöstä kiinnostuneelle ensimmäiseksi tutkinnoksi. Alan työtehtävät ja toimintatavat edellyttävät kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuullista työtapaa. Hyvät sosiaaliset taidot ja ajokortti ovat myös tarpeen.

Koulutuksen alussa opiskelijalle tehdään henkilökohtainen suunnitelma opiskelua ja tutkinnon suorittamista varten. Suunnitelmassa huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen, joten tuttuihin asioihin ei tarvitse tuhlata aikaa.

Puhtaus- ja kiinteistönhoidon perustutkinnon opiskelu

Opiskeluun sisältyy lähiopetusta ja työelämän edellyttämiä turvallisuuskoulutuksia. Koulutuksen edetessä käytännön harjoitusten osuus kasvaa alan työtehtävissä, samalla oppimisen painopiste siirtyy ohjatusta opiskelusta kohti itsenäistä työskentelyä. Koulutukseen sisältyy ohjattua ja arvioitua työssäoppimista.

Puhtaus‐ ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon sisältö

Opintojen sisältö muodostuu henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan.

Katso tarkemmat tiedot tutkinnon muodostumisesta puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkinnon ePerusteista.

Alkavat koulutukset

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja (oppisopimus)
Tutkintokoulutus
Oppisopimuskoulutus
Ajankohta:
Joustava aloitus
Hakuaika:
1.12.2024—30.11.2025

Tavoite

Suoritat kiinteistönhoidon osaamisalalta puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon (180 osaamispistettä) tai osia tutkinnosta ja saat hyvät perusvalmiudet ammatissa toimimiseen.

Kohderyhmä

Henkilöt, joilla on olemassa (tai on tiedossa) tutkintoon soveltuva työpaikka ja oppisopimuksen edellyttävä työsopimus. Oppisopimuksessa opiskelijan viikoittaisen työajan tulee olla keskimäärin vähintään 25 tuntia.

Kesto

Kesto henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan.

Ajankohta

Joustava aloitus

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Koulutus on opiskelijalle maksuton.

Sisältö

Koulutuksen sisältö muodostuu henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti ammatillisista tutkinnon osista sekä yhteisistä tutkinnon osista. Keskustele sinulle soveltuvasta koulutuksen sisällöstä työpaikkaohjaajasi ja TAKKin kouluttajan/koulutustarkastajan kanssa. Koko tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä.
Tutkinnon perusteet: ePerusteet 1.8.2022

Toteutus

Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Ammatin perustietoa opiskellaan tarvittaessa luentotyyppisinä teemapäivinä TAKKissa tai soveltuvin osin etäopiskeluna esimerkiksi verkossa.
Oppisopimuskoulutus edellyttää tutkintoon soveltuvaa työpaikkaa. Oppisopimuksen solmimisen yhteydessä opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma eli HOKS. Suunnitelmassa määritellään tutkinnonosat, koulutuksen sisältö ja toteutusaika sekä nimetään työpaikalta työpaikkakouluttaja, joka vastaa työssä opiskelijan oppimisen ohjauksesta ja kouluttamisesta sovittuihin työtehtäviin.
Koulutuksen sisältö ja opiskelu suunnitellaan opiskelijan aiemman osaamisen, koulutuksen, kokemuksen, työtehtävien ja valittavien tutkinnon osien mukaan.
Yrittäjän oppisopimuksessa nimetään mentori, joka on toinen, yleensä kokeneempi yrittäjä. Mentori tukee mm. tavoitteiden asettamisessa ja yrityksen kehittämisessä. Mentori voi löytyä omasta verkostostasi tai voit kysyä apua mentorin etsintään TAKKin oppisopimuspalveluista.
Lisätietoa oppisopimuksesta

Hakeutuminen

Hakuaika: 1.12.2024—30.11.2025

Koulutukseen on joustava haku. Huomoi, ettei tähän koulutukseen voi hakeutua ilman tutkintoon soveltuvaa työpaikkaa.
Hakeutumisohjeet oppisopimuskoulutukseen

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö:
Kouluttaja Juri Mynttinen, puh. 044 7906 695
koulutussuunnittelija Heikki Mahlamäki, puh. 044 7906 299
Oppisopimusasiat:
Oppisopimuspäällkkö Harri Huhdanpää, puh. 044 7906 473
s-posti muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Kiinteistönhoitaja -Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (omaehtoinen)
Tutkintokoulutus
Omaehtoinen koulutus
Ajankohta:
10.2.2025—6.2.2026
Hakuaika:
18.11.2024—16.1.2025

Tavoite

Opit kiinteistönhoitajan keskeiset työtehtävät ja saat kiinteistönhoitoalalta käytännön ammattitaidon. Koulutuksessa suoritat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti perustutkinnon tai osatutkinnon kiinteistönhoidon osaamisalalta.

Kohderyhmä

Kiinteistönhoitajan työtehtävistä kiinnostuneet. Kiinteistönhoitajan ammatissa tarvitaan itsenäistä ja vastuullista työotetta, teknistä osaamista, hyviä asiakaspalvelutaitoja sekä hyvää terveyttä ja fyysistä kuntoa. Yleensä kiinteistönhoitajalla on hoidettavanaan useita työkohteita, joiden välillä siirtymiseen käytetään kiinteistönhoitoyrityksen autoa. Siksi sinulta tulisi löytyä vähintään B-luokan ajokortti.

Kesto

12 kk / Henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti.

Ajankohta

10.2.2025—6.2.2026

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Koulutus on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa ja opiskelijalle maksuton.

Sisältö

Koulutuksen sisältö muodostuu opetushallituksen määrittelemien tutkinnon perusteiden osista henkilökohtaisen suunnitelman (HOKS) mukaisesti.
Ammatilliset tutkinnon osat, 145 osp:
Pakolliset
- Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen
- Kiinteistön yleishoito ja valvonta
- Kiinteistöteknisten järjestelmien hoitaminen
Valinnaiset, valitaan 4 tutkinnon osaa
- Ilmanvaihtokoneiden toimintakunnon ylläpito
- Kiinteistöautomaation käyttäminen
- Koneiden käsittely puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla
- LVV-järjestelmien toimintakunnon ylläpito
- Piha- ja ulkoalueiden hoitaminen
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Tutkintoon sisältyy työpaikalla järjestettävää koulutusta koulutussopimuksella.
ePerusteet

Toteutus

Aloittaa voi joustavasti sopimuksen mukaan.
Koulutus on päätoimista monimuoto-opetusta (lähi- verkko- ja työssäoppiminen). Pääosa toteutetaan työpaikalla tapahtuvana oppimisena (koulutussopimus) kiinteistönhoitoalan yrityksissä. 
Koulutukseen sisältyy kaksi viikon lomajaksoa (kesäkuussa ja joulukuussa), perustuen koulutuksen kestoon.
Päätoimisessa perustutkintokoulutuksessa opiskelijalla on oikeus maksuttomaan ateriaan oppilaitoksen ruokalassa päivinä, jolloin opiskelijan läsnäoloa edellytetään järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Koulutuksen laajuus HOKSin mukaan, koko tutkinto 180 osp.
Koulutus on päätoimista ja siihen voidaan hakea opintoetuutta. Opintoetuuksia ovat mm. KELAn opintotuki ja työttömyysetuus.
Hakija: Selvitä itsellesi sopiva opintoetuus jo hakeutumisvaiheessa. Omaehtoisessa koulutuksessa hakija selvittää itse koulutusaikaisen etuutensa ennen opintojen aloittamista.
www.kela.fi/opintotuki
www.te-palvelut.fi/työttömyysetuus
Apua saat tarvittaessa TAKKin opiskelijapalveulusta
opintoneuvonta@takk.fi
Koulutusmuodot ja opintoetuudet – TAKK

Hakeutuminen

Hakuaika: 18.11.2024—16.1.2025


Paikkoja koulutukseen on rajoitetusti. Täytä hakemus huolellisesti, sen perusteella kutsutaan haastatteluun. Lopullinen valintapäätös tehdään haastattelun perusteella.
HUOM! Käytämme viestinnässä ensisijaisesti sähköpostia. Varmista, että antamasi sähköpostiosoite on aktiivisessa käytössä ja kirjoitat sen oikein. Muista tarkistaa viestien varalta myös roskapostikansio, mikäli saapuneissa ei viestiä näy.
Valintaperusteet koulutukseen:
- Koulutustarve
- Alalle soveltuva terveydentila
- Motivaatio ja sitoutuminen opintoihin
- Valmiudet alalla työskentelyyn
Alakohtaiset valintaperusteet:
- Asiakaslähtöisyys, yrittäjämäinen asenne ja vastuullisuus
- Kyky työskennellä sekä Itsenäisesti että ryhmässä
- Työn kuormitukseen riittävä fyysinen ja psyykkinen kunto. Henkilöllä ei saa olla sellaisia synnynnäisiä tai hankittuja sairauksia, jotka vaarantaisivat hänen oman tai muiden lähellä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden. Soveltuvuuden esteenä voi olla esim. pölyallergia tai tuki-ja liikuntaelinsairaudet.
- Suomen kielessä kielitaitovaatimuksena vähintään B1 -taso (äidinkielenä muu kuin suomi, todistus esitettävä).
HUOM! Jos olet työvoimatoimiston tai kuntapalvelun asiakas ja sinulla on työnhaku voimassa, hakeudu ensisijaisesti työvoimakoulutukseen te-toimiston koulutushaun kautta, mikäli haku vastaavaan koulutukseen on te-toimistossa auki.

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Heikki Mahlamäki, koulutussuunnittelija
puh. 044 7906 299
heikki.mahlamaki@takk.fi

Kiinteistönhoitaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (työvoimakoulutus)
Työvoimakoulutus
Ajankohta:
10.2.2025—6.2.2026
Hakuaika:
18.11.2024—16.1.2025

Kiinteistönhoidolla on suuri merkitys kiinteistöjen toimivuuden, viihtyisyyden ja elinkaaren kannalta. Kiinteistönhoitaja on monialaosaaja, jolla on käsitys rakennusten kokonaisuudesta ja toimivuudesta. Hän vastaa usein myös viheralueista. Ammatissa tarvitset itsenäistä ja vastuullista työotetta, teknistä osaamista sekä asiakaspalvelutaitoja. Myös hyvät vuorovaikutustaidot katsotaan eduksi. Yleensä kiinteistönhoitajalla on hoidettavanaan useita työkohteita, joiden välillä siirtymiseen käytetään kiinteistönhoitoyrityksen autoa. Siksi sinulta tulisi löytyä vähintään B-luokan ajokortti.
Kiinteistönhoitajat työskentelevät yleensä kiinteistöpalvelu- ja kiinteistöhuoltoyrityksissä. Kiinteistönhoitaja tuntee kiinteistön rakennus-, LVI- ja sähköjärjestelmät niin, että pystyy tekemään tarvittavat mittaukset, säädöt ja huollot sekä kutsuu tarvittaessa paikalle alan erikoisosaajan. Tehtäviin kuuluvat myös ulkoaluetyöt eli pihojen puhtaanapito ja viheralueiden hoito, talvisin lumityöt ja kulkuväylien hiekoitus. Tekniikan tuntemisen sekä koneiden ja laitteiden hallinnan lisäksi työssä tarvitaan ihmissuhdetaitoja. Tehtävien hoidossa tarvitaan hienotunteisuutta ja huomaavaisuutta, sillä korjaus-, huolto- ja asennustöitä tehdään usein myös yksityisasunnoissa.

Tavoite

Opit kiinteistönhoitajan keskeiset työtehtävät ja saat kiinteistönhoitoalalta sellaisen käytännön ammattitaidon, jolla voit työllistyä alalle. Koulutuksessa suoritat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti perustutkinnon tai osatutkinnon kiinteistönhoitajan osaamisalalta.

Kohderyhmä

Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, joiden työnhaku on voimassa.

Ajankohta

10.2.2025—6.2.2026

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta.

Sisältö

Koulutuksen sisältö muodostuu opetushallituksen määrittelemien tutkinnon perusteiden mukaan.
Ammatilliset tutkinnon osat, 145 osp:
Pakolliset
- Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen
- Kiinteistön yleishoito ja valvonta
- Kiinteistöteknisten järjestelmien hoitaminen
Valinnaiset, valitaan 4 tutkinnon osaa
- Ilmanvaihtokoneiden toimintakunnon ylläpito
- Kiinteistöautomaation käyttäminen
- Koneiden käsittely puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla
- LVI-järjestelmien toimintakunnon ylläpito
- Piha- ja ulkoalueiden hoitaminen
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Tutkintoon sisältyy myös työpaikalla järjestettävää koulutusta.

Toteutus

Koulutus alkaa kahden kuukauden pituisella orientaatiojaksolla, jonka aikana sinulle laaditaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Koulutuksesi kesto perustuu sinulle laadittuun suunnitelmaan, kestoltaan enintään 12 kuukautta. Koulutus on kokoaikaista ja pääsääntöisesti päivisin tapahtuvaa lähiopetusta, mutta siinä voidaan soveltaa myös etä- ja verkko-opetusta, ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua. Koulutukseen sisältyy aina myös koulutustyöpaikalla järjestettävää koulutusta kiinteistönhoitoalan yrityksissä.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Koko tutkinnon laajuus on 180 osp.
Koulutusneuvonta:
Työmarkkinatori
Facebook

Opintoetuuksista saa neuvoa myös TAKKin opiskelijapalvelusta, puh. 044 7906 400, opintoneuvonta@takk.fi
Koulutusmuodot ja opintoetuudet

Hakeutuminen

Hakuaika: 18.11.2024—16.1.2025

Lisätiedot ja linkki hakeutumiseen löytyy te-palvelujen sivuilta koulutuksen tiedoista: Kiinteistönhoitaja, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (nro 724098)
Tai työmarkkinatorin työvoimakoulutushausta Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja (724098)
Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa valintatietosi Asiointi -palvelussa osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö:
Heikki Mahlamäki, koulutussuunnittelija
puh. 044 7906 299, s-posti: heikki.mahlamaki@takk.fi