Työturvallisuuskortti on yhteisten työpaikkojen työturvallisuuden parantamiseksi kehitetty valtakunnallinen menettelytapa. Kuljetusalalle painotettu työturvallisuuskorttikoulutus on myös kuljettajien ammattipätevyysdirektiivinmukainen jatkokoulutus.

Voit osallistua, mihin tahansa peruskurssiin, vaikka se painottuisikin tietylle alalle. Kaikista peruskursseista saa samat pätevyydet ja saman vihreän työturvakortin, joten voit osallistua mille kurssille vain huolimatta siitä, millä alalla työskentelet.

Koulutuksella kehitetään yhteisten työpaikkojen turvallisuutta:

  • Ulkopuolinen työntekijä saa tietoa yhteisten työpaikkojen yleisistä pelisäännöistä ja menettelytavoista.
  • Parannetaan työntekijän valmiuksia mahdollisten vaaratilanteiden tunnistamiseen ja turvallisuutta edistävään toimintaan, tapaturmien, ammattitautien ja vahinkojen torjumiseen sekä ennalta ehkäisyyn.

Koulutuspäivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Ammattipätevyys pidetään voimassa käymällä viisi jatkokoulutus- eli direktiivipäivää. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Avoin työturvallisuuskorttirekisteri

HUOM! Painetusta Työturvallisuuskortista luovutaan vuoden 2025 alussa. Työturvallisuuskeskus avaa alkuvuodesta 2025 avoimen Työturvallisuuskorttirekisterin, josta kortin haltija tai työnantaja/toimeksiantaja voi tarkistaa Työturvallisuuskortin tietoja. Rekisteriä käytettäessä vaaditaan vahva tunnistautuminen. Henkilötiedot Työturvallisuuskortti-järjestelmään on kerätty alun perin koulutuksen järjestäjien toimesta.

Jokaisella henkilöllä, jonka tiedot ovat rekisterissä on vastustamisoikeus, eli oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä ja saatavuutta. Jos et halua, että tietosi ovat julkisesti nähtävillä rekisterissä, voit tehdä ilmoituksen osoitteeseen kortti@ttk.fi. Ilmoitukseen tarvitaan nimi, syntymäaika ja sähköpostiosoite sekä selkeä ilmoitus tietojen julkistamiskiellosta. Julkaisukielto on voimassa kyseisen Työturvallisuuskortin voimassaolon ajan.

Koulutuksen sisältö (7h)

  • Tietää yhteisen työpaikan työsuojelun ja -turvallisuuden periaatteet
  • Osaa tunnistaa työn vaara- ja kuormitustekijöitä
  • Ymmärtää turvallisen ja terveellisen työskentelyn periaatteet
  • Ymmärtää ihmisen toiminnan merkityksen työturvallisuudelle
  • Tentti.

Alkavat koulutukset

Työturvallisuuskorttikoulutus kuljetusalalle
Lähiopetus
Ajankohta:
12.12.2024
Hakuaika:
24.5.2024—9.12.2024

Tästä päivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Kesto

1 päivä

Ajankohta

12.12.2024 06:00 - 13:30

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Hinta 139 € (sis. alv 25,5%). Hintaan sisältyy ateriapaketti (aamukahvi + kahvileipä ja linjastolounas & kahvi). Lisäksi tulee mahdollinen ammattipätevyysmaksu 11 euroa (arvonlisäveroton viranomaismaksu).

Mikäli ette halua ateriapakettia, ilmoitattehan siitä mahdollisimman pian ilmoittautumisesi jälkeen, sähköpostitse alla olevalle sihteerille. Hinta on 117 € (sis. alv 25,5%) + 11 euroa mahdollinen ammattipätevyysmaksu (arvonlisäveroton viranomaismaksu). Jos erillistä ilmoitusta ei tehdä, tilataan ateriapaketti automaattisesti.

Hinnat sisältävät työturvallisuuskortin.

Mikäli yritys maksaa koulutuksenne toivomme, että jätätte hakemukselle yrityksen Y-tunnuksen sekä verkkolaskuosoitetiedot, jos ne ovat käytössä.

Toteutus

Työturvallisuustesti tehdään koulutuspäivän lopulla sähköisesti. Tätä varten tarvitaan oma laite mukaan (kännykkä, tabletti tai läppäri). Kouluttaja antaa ohjeet koulutuspäivänä.

Hakeutuminen

Hakuaika: 24.5.2024—9.12.2024

Ilmoittautumislomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen opiskelijahallintojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä tietosuojaselosteessa. Mikäli ilmoittautumista ei pysty tekemään, on koulutus täynnä.

Ammattipätevyyden tarvetta kysytään vasta koulutuspäivän aamuna, joten sitä tietoa ei tarvitse etukäteen ilmoittaa. Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa.

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Sihteeri Sirpa Asikainen p. 044 790 6232
Kouluttaja Kai Tarkka p. 044 7906 119
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Peruutusehto

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan koulutuspäivänä, veloitamme koko hinnan.
Mikäli koulutus peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Koulutuksen peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Työturvallisuuskorttikoulutus kuljetusalalle
Lähiopetus
Ajankohta:
8.1.2025
Hakuaika:
8.11.2024—5.1.2025

Tästä päivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Kesto

1 päivä

Ajankohta

8.1.2025 06:00 - 13:30

Hakuaika: 8.11.2024—5.1.2025

4.2.2025
Hakuaika:
8.11.2024—2.2.2025

Tästä päivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Kesto

1 päivä

Ajankohta

4.2.2025 06:00 - 13:30

Hakuaika: 8.11.2024—2.2.2025

5.3.2025
Hakuaika:
8.11.2024—3.3.2025

Tästä päivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Kesto

1 päivä

Ajankohta

6.3.2025 06:00 - 13:30

Hakuaika: 8.11.2024—3.3.2025

2.4.2025
Hakuaika:
15.11.2024—31.3.2025

Tästä päivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Kesto

1 päivä

Ajankohta

2.4.2025 05:00 - 12:30

Hakuaika: 15.11.2024—31.3.2025

29.4.2025
Hakuaika:
15.11.2024—27.4.2025

Tästä päivästä on mahdollisuus saada yksi ammattipätevyysmerkintä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi.

Kesto

1 päivä

Ajankohta

29.4.2025 05:00 - 12:30

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Hinta 139 € (sis. alv 25,5%). Hintaan sisältyy ateriapaketti (aamukahvi + kahvileipä ja linjastolounas & kahvi). Lisäksi tulee mahdollinen ammattipätevyysmaksu 11 euroa (arvonlisäveroton viranomaismaksu).

Mikäli ette halua ateriapakettia, ilmoitattehan siitä mahdollisimman pian ilmoittautumisesi jälkeen, sähköpostitse alla olevalle sihteerille. Hinta on 117 € (sis. alv 25,5%) + 11 euroa mahdollinen ammattipätevyysmaksu (arvonlisäveroton viranomaismaksu). Jos erillistä ilmoitusta ei tehdä, tilataan ateriapaketti automaattisesti.

Hinnat sisältävät työturvallisuuskortin.

Mikäli yritys maksaa koulutuksenne toivomme, että jätätte hakemukselle yrityksen Y-tunnuksen sekä verkkolaskuosoitetiedot, jos ne ovat käytössä.

Toteutus

Työturvallisuustesti tehdään koulutuspäivän lopulla sähköisesti. Tätä varten tarvitaan oma laite mukaan (kännykkä, tabletti tai läppäri). Kouluttaja antaa ohjeet koulutuspäivänä.

Hakeutuminen

Hakuaika: 15.11.2024—27.4.2025