Anniskelupassi eli alkoholipassi
Anniskelupassi eli Alkoholipassi on tarkoitettu anniskelupaikoissa työskenteleville. Se on todistus anniskeluun liittyvän lainsäädännön riittävästä tuntemisesta.
Kuka tarvitsee anniskelupassia? Anniskeluluvanhaltijan on huolehdittava siitä, että anniskelupaikan vastaavalla hoitajalla tai muulla tehtävään nimetyllä henkilöllä on alkoholilain tuntemista osoittava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) hyväksymän mallin mukainen todistus.
Anniskelusäännösten hallinta osoitetaan anniskelupassilla, joka edellyttää anniskelupassikokeen läpäisemistä. Koe suoritetaan kirjallisena anniskelupassikoulutuksen päätteeksi. Voit osallistua myös pelkkään kokeeseen.
Anniskelupassitestiin voi opiskella itsenäisesti verkkomateriaalin avulla ja ilmoittautua suoraan testiin tai osallistua ensin anniskelupassikoulutukseen ja suorittaa testin sen päätteeksi.
Anniskelupassikoulutus
Anniskelupassikoulutus sisältää keskeiset anniskelua koskevat säädökset ja määräykset. Koulutus valmentaa anniskelupassiin vaadittavan alkoholilainsäädännön testin suorittamiseen. Testi perustuu alkoholilainsäädäntöön vastaavan hoitajan ja tämän sijaisen ammatillisista edellytyksistä (Alkoholilaki on 1102/2017 ja STM:n asetus 158/2018).
Alkavat koulutukset
Anniskelupassitesti
Lähiopetus
Ajankohta:
14.1.2025
Hakuaika:
1.11.2024—6.1.2025
|
||
Tietoa anniskelupassista löydät Valviran sivuilta: https://valvira.fi/alkoholi. Testiaineisto Alkoholijuomien anniskelu (pdf -tiedosto)
Ajankohta
14.1.2025
17:00 -
18:00
PaikkaValtatien kampus, Tampereen valtatie 15, 33100 Tampere HintaOsallistumismaksu: 62 €Hinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. Testimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksulla. HakeutuminenHakuaika: 1.11.2024—6.1.2025Osallistujat otetaan testiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Kutsu testiin ja saapumisohjeet toimitetaan sähköpostilla noin viikkoa ennen testiä hakemukselle jättämääsi sähköpostiin. Englanninkieliset koulutukset ja testit löytyvät osoitteesta: https://www.takk.fi/en/education/brochure/alcohol-passport?297 It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotOta yhteyttä, niin kerromme lisää! PeruutusehtoIlmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen testin alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista hyvitämme 50 % testin hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan testipäivänä, emme hyvitä maksua. Mikäli testi peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Testin peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä. |
||
Anniskelupassitesti
Lähiopetus
Ajankohta:
12.2.2025
Hakuaika:
15.11.2024—3.2.2025
|
||
Tietoa anniskelupassista löydät Valviran sivuilta: https://valvira.fi/alkoholi. Testiaineisto Alkoholijuomien anniskelu (pdf -tiedosto)
Ajankohta
12.2.2025
17:00 -
18:00
PaikkaValtatien kampus, Tampereen valtatie 15, 33100 Tampere HintaOsallistumismaksu: 62 €Hinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. Testimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksulla. HakeutuminenHakuaika: 15.11.2024—3.2.2025Osallistujat otetaan testiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Kutsu testiin ja saapumisohjeet toimitetaan sähköpostilla noin viikkoa ennen testiä hakemukselle jättämääsi sähköpostiin. Englanninkieliset koulutukset ja testit löytyvät osoitteesta: https://www.takk.fi/en/education/brochure/alcohol-passport?297 It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotOta yhteyttä, niin kerromme lisää! PeruutusehtoIlmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen testin alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista hyvitämme 50 % testin hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan testipäivänä, emme hyvitä maksua. Mikäli testi peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Testin peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä. |
||
Anniskelupassikoulutus ja -testi
Lähiopetus
Ajankohta:
25.2.2025
Hakuaika:
15.11.2024—17.2.2025
|
||
Ajankohta
25.2.2025
13:00 -
16:30
PaikkaValtatien kampus, Tampereen valtatie 15, 33100 Tampere HintaOsallistumismaksu: 105 €Hintaan sisältyy voimassa oleva arvonlisävero. Testimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksulla. Yritysasiakkaat: Yritysasiakkaille lähetämme laskun testin jälkeen. Ilmoita yrityksen ja yhteyshenkilön tiedot ilmoittautumisen yhteysessä. Voit ilmoittaa samalla lomakkeella useamman osallistujan. SisältöKoulutuksen kokonaiskesto klo 13-17, josta koulutuksen osuus klo 13-16 ja anniskelupassitestin osuus klo 16-17. Tietoa anniskelupassista löydät Valviran sivuilta: https://valvira.fi/alkoholi. Testiaineisto Alkoholijuomien anniskelu (pdf -tiedosto). HUOM! Ota mukaan mustekynä ja kuvallinen voimassa oleva henkilöllisyystodistus (passi, ajokortti, henkilökortti), jolla voit todistaa henkilöllisyytesi! Anniskelupassikoulutus HakeutuminenHakuaika: 15.11.2024—17.2.2025Osallistujat otetaan koulutukseen ilmoittautumisjärjestyksessä. Kutsu koulutukseen toimitetaan noin viikkoa ennen varsinaista testiä sähköpostitse. Peruutusehto It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotOta yhteyttä, niin kerromme lisää! Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi PeruutusehtoIlmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen testin alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % testin hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan testipäivänä veloitetaan testin hinta täysimääräisesti. |
||
Anniskelupassitesti
Lähiopetus
Ajankohta:
13.3.2025
Hakuaika:
1.12.2024—4.3.2025
|
||
Tietoa anniskelupassista löydät Valviran sivuilta: https://valvira.fi/alkoholi. Testiaineisto Alkoholijuomien anniskelu (pdf -tiedosto)
Ajankohta
13.3.2025
17:00 -
18:00
PaikkaValtatien kampus, Tampereen valtatie 15, 33100 Tampere HintaOsallistumismaksu: 62 €Hinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. Testimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksulla. HakeutuminenHakuaika: 1.12.2024—4.3.2025Osallistujat otetaan testiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Kutsu testiin ja saapumisohjeet toimitetaan sähköpostilla noin viikkoa ennen testiä hakemukselle jättämääsi sähköpostiin. Englanninkieliset koulutukset ja testit löytyvät osoitteesta: https://www.takk.fi/en/education/brochure/alcohol-passport?297 It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotOta yhteyttä, niin kerromme lisää! PeruutusehtoIlmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen testin alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista hyvitämme 50 % testin hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan testipäivänä, emme hyvitä maksua. Mikäli testi peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Testin peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä. |
||
-
Joustava aloitus Ravintolan asiakaspalvelun ammattitutkinto, Baarimestari / Tarjoilija (oppisopimus) -
Joustava aloitus Ruokapalvelujen ammattitutkinto, kokki (oppisopimus) -
Joustava aloitus Majoitus- ja ravitsemisalan esihenkilötyön erikoisammattitutkinto -
1.9.2023 Erityisruokavaliot - Moodle verkkokurssi -
9.1.2025 Hygieniapassitesti